maanantai 18. tammikuuta 2016

.Raksapäivitystä tammikuun puolivälistä.



 Talo molempiin suuntiin


 Ylläolevissa kuvissa on lattiavalun jälkeinen jälkihoitovaihe. Valu peitettiin muoveilla ja lattia kuivui muovien alla reilusti yli viikon. Tämän jälkeen lattia hiottiin. Hionnan jälkeinen pöly oli jotain kamalaa. Itse en pystynyt tässä vaiheessa olla ollenkaan. Olen kemikaaliyliherkkä ja kaikenlaiset pölyt ja hajut ärsyttävät limakalvoja. Kuvassa näkyvä putkenpätkä on kanavapuhallin joka poistaa kosteutta sisältä, se on ajastettu, niin ettei se puhalla kaikkia lämpöjä harakoille.


Keittiöön. Takan paikka on tuossa aukon kohdalla. Lattiassa törröttävä putki on korvausilmaputki. Sen olemme asentaneet ihan itse :D


Tuleva keittiö ja ruokailutila

 Keittiö tulee tähän.

 Meidän makkarista olohuoneeseen ja eteiseen.

 Keittiöstä olkkariin.

 Olohuoneesta eteiseen

 Olohuone
 Eteisen vessa ja eteinen

 Olkkarin toisesta päästä. Niin kaunista :D Not. Kunhan saadaan nuo villat sisälle, niin maisema paranee edes hieman. Sitten pitäisi vielä saada tyhjennettyä koko etupiha puutavarasta. Pikkuhiljaa se siitä tyhjenee, toivottavasti kesään mennessä kasat on poissa.

 Saunalle ja lasten makkareihin

 Lasten makkareiden ovet

Eteisestä olkkariin.

Ei nämä kuvat silmiä hivele, mutta tämä alkaa näyttää jo niin paljon valmiimmalta kun väliseiniä on alettu pystyttää. Meidän koti, sydämiä tähän perään. Tästä tulee niin hyvä. Kiitos SKR:n- miehille, ketkä nakertaa meille tätä pystyyn.
SHARE:

8 kommenttia

  1. Mä katoin eka että niillähän on jo uima-allaskin (siniset muovit hämäsi) :D
    Tästä tulee kyllä niin hieno, ja nuo isot ikkunat! Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan kunnon dayspa se kyllä olikin. Oli meinaan aika kostea tunnelma muutaman päivän. Niin tulee ja mä olen niin onnellinen.

      Poista
  2. Ekoissa kuvissa oli suorastaan Välimerellinen tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä onkin. Kiva kun tunnelmat muuttuu tässä matkan varrella.

      Poista
  3. Hienosti edistyy teidän raksa! Mukavaa viikkoa Terhi <3

    VastaaPoista
  4. Jes! Varmasti mahtava nähdä, että seinät nousee.

    Tsemppiä rakennuspuuhaan <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig