torstai 12. toukokuuta 2016

.Tyylivarkaissa.

 

 

Minulla on vapaapäivä ja työpöydälläni odottaa veroilmoitus, joka pitäisi täyttää. Olen vetkuttanut sitä viimeiseen saakka, viimeinen päivä palauttaa se on huomenna. Jotenkin kuitenkin eksyin taas tänne internetin ihmeelliseen maailmaan ja löysin itseni Elle.dk:n sivuilta, ihailemasta tätä kaunista tanskalais kotia. Olen alkanut lämmetä noille kattofaseteille ja krumeluureille vanhemmalla iällä. Maku muuttuu vuosien mittaan, sen olen huomannut monta kertaa. Ja onneksi sisustusta voi muuttaa kohtuullisen helposti värejä ja tekstiilejä vaihtamalla. Huonekaluja en halua enää ostaa huteina yhtään ainutta. Me olemme mm päättäneet säästää vanhan sohvamme muutossa ja kuulostella talon henkeä kun teemme lopullisen valinnan. Yhtäkään huonekalua emme aio ostaa uuteen taloon, vaikka mieli toki tekisikin. Kun aloimme rakentaa, päätin että minulle tärkeintä on rauhallinen ympäristö ja tilan tuntu avarammissa neliöissä. Tila hengittää.

Ja nyt se hiivatin veroilmoitus.

Kuvat Elle.dk
SHARE:

6 kommenttia

  1. Sama täällä, aiemmin kaikki koristelistat ja muut häiritsivät minua ja nykyään ottaisin tosi mielelläni asunnon, josta sellaisia löytyisi :D

    VastaaPoista
  2. Mies teki mun puolesta. Nyt skumppaa lasiin. Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  3. Upeita inspiskuvia!!!!:))

    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa uudestaan

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig