maanantai 11. heinäkuuta 2016

.Asun ja asuntomessut.

Asun kansi

asun-koskela

Asun Koskela

Kaikki kuvat // Asun

Asun lehti kuuluu ehdottomasti tämän hetken inspiroivimman sisustelulehden kärkikastiin, eikä ihan vähin ansioin. Ulla Koskinen on aikamoinen velho, oman alansa guru, jota ihailen hiljaa ja salaa. Näin hänet livenä Hämeenlinnan Vihervaarassa viime syksynä, mutta en uskaltanut mennä juttelemaan, koska pelkäsin että rikon taian. Hän osaa niin paljon arkkitektuurista, sisustamisesta ja lehden teosta, etten voi kuin ihailla sitä taikuutta, jolla tuo kaikki saadaan aikaan. Uusimman Asun lehden kansi on ihana. Ja ihana on myös tämä Talo Koskela joka esitellään Seinäjoen asuntomessuilla tänä kesänä. Taloa ei ole hypetetty yhtään ennenkuin vasta Asun lehden ilmestyttyä. Ja hyvä niin, talo ei ole ehtinyt kulua blogeissa ja se vaikuttaa tällä hetkellä messujen kiinnostavimmalta kohteelta. Ullan taidonnäyte tämäkin.

Itselläni asuntomessut taitavat jäädä väliin tänän vuonna. Olen niin kyllästetty rakentamisella, että kiintiö on kukakuinkin täysi. Tämä vuosi taitaa mennä lukemalla lehtiä ja selaamalla blogeja. Messuista jää lopulta paikan päällä käymällä käteen tosi vähän, jos ei keskity vain pariin kohteeseen, jotka todella kiinnostavat, muuten tulee ähky.

Oletko menossa messuille ja mikä on suosikkisi?
SHARE:

2 kommenttia

  1. Pari vuotta raksan jälkeen jaksoin vielä koluta asuntomessuja ja ahmia lehtiä, mutta kun oma koti alkaa olla suht "valmis", olen keskittynyt enemmän blogien lueskelemisaan.
    Messuille voisi mennä jos osuisi reitteihin ja aikatauluihin, mutta tänä vuonna taitaa jäädä väliin.
    Tosin kohta koti alkaa olla sen verran kulunut lapsiperheen temmellyksestä että ekat remontit tulee ajankohtaiseksi.. ;)
    Ehkä ensi vuonna taas messuille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuista ei monesti jää oiken mitään käteen, kun tulee ahmittua liian monta kohdetta samalla kerralla.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig