maanantai 22. elokuuta 2016

Ikea uusi kuvasto 2017 - Minun löytöni

Ikealta on ilmestynyt uusi inspiroiva kuvasto. Ikean kuvastot ovat vuosi vuodelta parempia. Tänäkin vuonna mukana on uutuuksia, joita on ihan pakko saada. Enempää puuttumatta Keskon Anttila Kodin1 meininkeihin, niin pakko todeta että uudistuminen on avain pärjätä tässä bisneksessä, Ikea sen on osaa. Selasin kuvaston pikana läpi netissä ja nämä jäivät haaviini pikaisella otannalla.


 Täytyy ottaa puheeksi töissä hankinnoista vastaavan esimieheni kanssa, että nuo pikkutuolit helpottaisivat kummasti työergoniaa. Me hoitajat teemme töitä välillä mikä kummallisimmissa asennoissa ja työn helpottamiseksi olisi tehtävissä aika paljonkin, aika pienillä jutuilla. Esimerkiksi kun autamme vanhuksille sukkia jalkaan, meidän työmme helpottuisi kummasti kun olisi tuollainen pikkuinen tuoli jolla istahtaa. Ja nuo eivät monta euroa maksa.

 Työtuoli on tosi kivan näköinen, toivottavasti se on myös hyvä istua. Nuo meriheinäkorit ovat näkyneet blogeissa ja kodeissa jo monta vuotta, mutta nyt niitä saa Ikeastakin pikkurahalla. Kiva.


 Eteiseen yksi vaihtoehto jakotukkikaapin peittämiseksi. Tuo seinällä oleva kaappi. Maiju Saw blogissa on tuota kaappia käytettykin todella kivasti.

 Eteisen kaappi, voisi olla vaikka tämä

Meillä on yksi Turbo eteisen vaatehuoneessa, ja tytön huoneeseen ostettiin juuri tuollainen hylly

Aikusten vaatehuoneen sarjaksi tämä olisi yksi vaihtoehto. Meidän vaatehuoneet on tällä hetkellä sisusteltu jämä Elfoilla ja kaapeilla. Ne kaipaavat ryhdistämistä, mutta kaikki aikanaan. Tässä Elvarli sarjassa näyttäisi olevan kenkäsäilytys ratkaistu, hyvä hyvä.

Ikean kuvastoon 2017 päästä tästä
SHARE:

8 kommenttia

  1. Ikea kyllä osaa. Monta samaa juttua olen bongannut, pitäisi vain päästä ostoksille :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja juttuja taas Ikealta:) Meillä on kotona melkein Ikea-koti, sillä sieltä on löytynyt kohtuuhintaan meitä miellyttäviä juttuja. Toisaalta näitä ei tarvitse ikuisesti nurkissa pyöritellä, jos eivät enää miellytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on sieltä paljon juttuja. Pyrimme valitsemaan aikaa kestäviä juttuja, kertakäyttökulttuuria vieroksun.

      Poista
  3. Ah! Niin kauniita uutuuksia ja haluis vaikka mitä ;)

    VastaaPoista
  4. Monta kivaa juttua taas Ikeasta :D

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig