keskiviikko 12. lokakuuta 2016

.Toivelistalla juuri nyt.


Viime talvena päätin etten osta uusia talvivaatteita. Kaikki ylimääräiset rovot menivät rakentamiseen. Lapsetkin tottuivat siihen, että vastaus  kaikkeen tavaran haluamiseen oli melkein aina "nyt ei ole rahaa", eikä sitä kyllä oikeasti ollutkaan. Eipä sitä nytkään ovista ja ikkunoista tule, mutta kirppareitten lisäksi olen ajatellut täydentää vaatekaappiani uudella takilla, jonka itse asiassa laitoin tilaukseen viime viikonlopun jälkeisillä tienesteillä. Myyn vielä pois yhden laukun, jota en saanut blogikirpparilla myytyä, ja Swedish Hasbeensin Danish boot kengät. Yksi tarjous kengistä tuli. Se oli huimat viisi euroa. En myynyt ;D Kengät siis edelleen vapailla markkinoilla, jos kiinnostaa, niin ota yhteyttä. Jos ne saan myytyä ostan uudet kengät. Hintaa niistä haluaisin 49,-



Espritin takit ovat kestäviä ja hyvin leikattuja ja laadukkaasti valmistettuja. Ne ovat niitä luottomerkkejä, joihin on helppo turvata, kun ei jaksa kiertää koko ostaria läpi sovittelemassa, niin kivaa kuin se onkin. Minulla on yksi Espritin trenssi joka kestää aikaa, joka kevät se on aina muodissa. Toivon että tuo harmaa takki jää yhtä pitkäksi aikaa kaappiini kuin se trenssi. Itseasiassa tilasin tuon ylläolevan takin, mutta sitten löysin vielä tämän, vielä ihanamman takin jossa on paikkataskut ja korkea kaulus. Tilasin ne molemmat ja palautan jomman kumman. Tämä on kyllä enemmän minun näköinen versio, luulen että pidän tämän.

Esprit
Vagabondin kengät menevät minulle aina sovittamatta, siksi uskallan tilata niitä verkkokaupasta. Usein tilaan merkkikengät Amazon.de verkkokaupasta. Sieltä tilasin mm kovassa käytössä olleet lenkkarini. Hyvin edullisesti. Vagabondin oma nettikauppa sisältää tietenkin eniten malleja, kun kaikki ketjut eivät sisäänosta kaikkea. Siksi on vähän harmi, että kaikkea ei saa suoraan kaupasta. Itse en halua samanlaista kuin kaikilla muilla, vaan vähän viereen. Näitäkään tuskin on missään liikkeessä, en usko. Vai onko?
Vagabond Siri
Etsystä löysin tuon RuthKraus merkin, ja ihanat laukut. Etsyssä riittää valikoimaa vaikka millä mitalla, ja samanlaista kapsäkkiä ei tule ihan jokaisella vastaan.En ole merkkilaukkujen ystävä, mutta pidän kivoista laukuista silti, en vain halua maksaa siitä yli 200 euroa. Mutta ymmärrän heitäkin ketkä haluaa.

Vielä yksi mukavuusalueen ylitys on tulossa tälle vuodelle. Lupaan tehdä asupostauksen. Kääk... Luvattu mikä luvattu, teen sen!

Postaus ei ole kaupallinen, vaan mainostan näitä tuotteita ihan hyvästä sydämestäni. Ne kun ovat vaan niin kivoja.

Tämän postauksen tekemiseen meni 1,5h ja mitään en tästä itselleni saa, muuta kuin hyvän mielen jos joku innostuu näistä jutuistani. Tämä on vain niin kivaa puuhaa, että teen tätä ihan mielelläni.

//All pics by manufactures
SHARE:

4 kommenttia

  1. Upeet kengät ja takki! Tuo vimppakuva on niin ihana kuva susta 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Juu, olen joskus ollut nuori ja blondi.

      Poista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa uudestaan

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig