keskiviikko 11. tammikuuta 2017

.Talomme ulkoa.


Lunta saatiin Pirkanmaalle, mutta ne ovat ehtineet jo sulaakin tässä välissä pois. Meille tuli talolle hyvin lyhyt ajotie. Ihan siitä syystä, ettei meistä kumpikaan ole kovin innokas lumien kolaaja. Autokatos josta toinen puoli on rimoitettu on ainakin tähän mennessä ollut meille todella toimiva ratkaisu. Katos on tarpeeksi leveä, etteivät autojen ovet pauku ovia avatessa yhteen. Edellisessä asunnossa oli vain yksi autokatospaikka ja toinen autoista oli aina lumen peitossa. Emme koe tarvitsevamme varsinaista autotallia oikein mihinkään.


Nuo rimoitukset ovat Kannustaloille tyypilliset. Niitä käytetään Harmaja mallissa. Meille rimoitusta tuli koko kuistin toinen puoli. Tälle asuinalueelle nousee parasta aikaa taloja, joissa on samanlainen katkaistu harjakatto kuin meillä. Lähinaapurissa on vanhoja rakennuksia joissa on samantyyppinen katto ja mielestäni nämä istuvat maisemaan hyvin. Kiva nähdä että rakennusperintö jatkuu näissä uusissa taloissa.


Niin kuin näette meidän piha on kesken. Sen rakentaminen aloitetaan toivottavasti jo keväällä, kun pahin ruotiminen on loppunut. Ainakin etupihalta halutaan kuoria pintamaa pois nurmikon alta. Kivetystä tulee talon etuosaan. 


Tässä vielä kuvaa viime syksyltä maalauspuuhista. Olihan urakka, mutta se on nyt tehty. Talomme maalattiin Nordica Matt maalilla.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Onpa teillä kaunis kotitalo! Pihaa onneksi ehtii laittamaan, eikä nyt ole se vuodenaika kun se pahiten painaa, mutta voin vain kuvitella miten hienolta kokonaisuus tulee näyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Milla ! Ei paina, muuta kuin mielessä ja onneksi tässä on vielä aikaa.

      Poista
  2. Ihanalta näyttää talo ja voi kun hieosti aurinko siihen paistaakin :) Täällä tulee taas lunta ja suunnittelen lumihommiin lähtöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulispas tännekin, mutta ei. Mukavia lumenluontihetkiä sille !

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig