lauantai 10. helmikuuta 2018

.Selviääkö omakotitalon rakentamisesta täysjärkisenä - henkilökohtaista.

Ajoittain oman rakentamisprojektimme aikana tulimme pohtineeksi, että kannattiko kaikki vaiva? Kun olemme asuneet tätä taloa kohta kaksi vuotta, niin voin rehellisesti sanoa että kannatti. Omat voimani alkoivat hiipua rakentamisen aikana, ja uuvahdin loppuun puolivälin tienoilla.

Taisi olla joulun aika ja muistan heiluneeni puolivalmiissa talossa kuivailemassa ikkunoitten huurtuneita välejä kuivaksi. Aloin huolestua kaikenlaisesta muustakin aivan liikaa. Illat menivät itkemiseksi. Lasten kanssa oli huolia ja murhetta ja pitkä työmatka verotti oman osansa. Jossain kohtaa rahat olivat loppu, joululahjoja ei ollut rahaa ostaa. Mutta kaikki ne on nyt unohdettu ja me olemme tässä nyt. Valmiissa talossa, täysissä järjissä ja yhdessä vieläkin.

Tässä talo on vielä pilkkeenä silmäkulmassa tammikuussa 2016

Turhaan ei sanota että omakotitalon rakentaminen on pahin parisuhdeprässi mitä voi olla. Me olimme jo olleet mukana kahdessa rakentamisprosessissa ennen tätä, mutta  tämä kuitenkin oli niistä työläin, mutta palkitsevin. Kuitenkaan se ei meidän kohdallamme koitunut parisuhteen kohtaloksi vaan vahvisti meitä. Ja kaikki asiat järjestyivät lopulta parhain päin.

Talon pohjat hahmottumassa syksyllä 2016

Mitä vinkkejä haluaisin omakotitalon rakentamista miettiville antaa.
  1. Miettikää teidän perheen tarpeet todella tarkkaan. Jokainen neliö maksaa
  2. Miettikää ne vielä uudestaan
  3. Rakentakaa teille sopiva koti, jossa on ajattomia ja helppohoitoisia ratkaisuja kiintokalusteissa ja pintamateriaaleissa.
  4. Tehkää kunnollinen kustannuslaskelma ja käyttäkää sen tekemiseen aikaa
  5. Etsikää hyvä vastaava mestari 
  6. Miettikää tarkkaan omat voimavaranne, haluatteko viettää kaikki vapaat hetket rakennuksella
  7. Kilpailuttakaa talofirmat ja yhteisytyökumppanit huolella
  8. Varatkaa loma rakentamisprojektin lomaan, mieluiten sen loppupäähän ja varatkaa siihen rahaa budjettiin.
 
Valmis talo tammikuussa 2018

Muistakaa nauttia rakennusajasta jos projektiin ryhdytte - ette välttämättä tee tätä enää toista kertaa elämänne aikana.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig