torstai 1. maaliskuuta 2018

.Sinä riität.

Kaikilla meillä on joskus huonoja päiviä. Itsestäni tuntuu että koko viime viikko oli aivan suosta. Siihen ei ole mitään erityistä syytä, mutta nukuin huonosti ja kaikki vain ärsytti. Niin siinä yleensä käy kun uni on riittämätöntä. Silloin olen todellakin kaikkein huonoimmillani. Ihan kuin lapsi jolla on jäänyt liian monet päiväunet väliin.


Saako sitten näin olla. Saa. Joskus ajattelin niinkin ettei saisi. Että pitää aina olla hyvällä tuulella, koskaan ei saa olla vihainen. Ei saa huutaa lapsille, ei saa näyttää siltä kuin olisi syönyt kilon sitruunoita kerralla. Ei saa valittaa puolisolle tekemättömistä kotitöistä. Kyllä saa, jos tarpeeksi ärsyttää. Ja silti olen rakastettava. Minua ei hylätä vaikka olenkin ajoittain maailman kamalin muija ja äiti.


En jaksanut tehdä itse vapuksi simaa ja munkkeja. Yleensä teen, nyt ei riittänyt paukut. Ostin valmista ja kaikki ovat aivan tyytyväisiä. Kaikkeen ei tarvitse itse riittää. Enkä tasan olen sen huonompi ihminen tai saa sädekehää pääni päälle, vaikken leivokaan kaikkia herkkuja tuleville lapsen syntymäpäivillekään itse. Ei ne niitä muista. Leipoiko äiti kuinka monta kakkua ja pullaa. Mutta sen muistaa olinko läsnä. Riitinkö lapselleni ja menin ulos pelaamaan palloa kun hän pyysi. Sanoinko että rakastan ja peittelin sänkyyn. 

Hyvää ja rentouttavaa vappua sinulle. 

Sinä riität

Kaikki kuvat Sallak shop (ei ole mainoslinkki)


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa uudestaan

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig