lauantai 6. tammikuuta 2018

.Kauneus on katsojan silmässä.


Näissä huoneissa on ollut elämää. Sitä millaista, en tiedä, mutta puitteet ovat hienot. Joku näkee ne kauniina , joku ei. Kauneus tai kauheus ovat katsojan silmässä. Mielikuva joka talosta syntyy on jokaisen teidän omassa päässä. Ja sitä ei voi kukaan muuksi muuttaa.


Vähän aikaa sitten täällä Lempäälässä oli myytävänä vastaavanlainen talo. Se oli hylätty, käytännössä pilalla, mutta ostajat löytyivät ja nyt talo saa uuden elämän. Talon myyntiprosessi sai runsaasti julkisuutta, ja uskon sen osaltaan vaikuttaneen siihen, että talo myytiin todella nopeasti. Monet olivat odottaneet että se tulisi myyntiin.

Näen tässä talossa saman tarinan. Joku on ehkä ostanut sen remontoitavaksi, mutta omat voimat eivät ole yksin riittäneet sen kunnostamiseksi. Siksi se on laitettu uudestaan myyntiin.


On ollut todella vaikeaa asettaa omat tunteet sivuun kun olen miettnyt lapsuudenkotini myymistä ja kaikkien unelmien jälkeen luopua niistä kaikista, yksi toisensa jälkeen. Realiteetit lyövät päin kasvoja, ja ne on pakko hyväksyä, tai elämä ei voi jatkua entisenlaisena. Viime vuodet ovat olleet opettavaisia, ja kasvattaneet minusta kovemman luun, kuin mitä koskaan olisin voinut ajatella. Olen kasvanut omaksi itsekseni, vastuulliseksi aikuiseksi ja vihdoinkin voin sanoa olevani sitä, isolla Aalla. Olen omanlaiseni, vahva ja silti aivan todella herkkä.


Näitten kauniiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille hyvää viikonloppua. 

Kaikki kuvat //
Elle decoration johannabradford.elledecoration// 
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig