keskiviikko 9. tammikuuta 2019

.Niin ihana asunto.



Stadshemin sivut ovat tällä hetkellä täynnä todella kauniita ja persoonallisia asuntoja. Kannattaa käydä ihan ideanhakumielessä katsomassa nuo sivut. 
Tämä kuva. Voisin vain tuijottaa tätä minuuttikaupalla. Kaikki on tosi balanssissa ja täydellisen yhteensopivaa. Jotain muuta kuin oma sekainen makuuhuone tällä hetkellä joka odottaa vain että joku tulisi ja pelaistaisi sen kaaokselta. Kaikki jotenkin kerääntyy tasoille ja tuolille.

Kaikki on tässä asunnossa niin kaunista. Tästä kuvata sain idean että ovet meidän makkariin voisi maalta samalla värillä kuin seinä.Ne ovat samanlaiset peiliovet kuin nämä kaapin ovet.

Tosi kaunis tila. Tykkään tästä asunnosta siksikin että täällä toistuvat samat värit kuin meillä kotona. Meidän makkarin seinä on tätä sinistä. Edelleen pidän siitä tosi paljon, eikä kertaakaan ole tullut mieleen että se pitäisi maalata joksikin muuksi.


Tuo lasiseinä ideana on muhinut takaraivossa omaan kotiin jo rakennusajoista lähtien. Olohuonetta vois jakaa hieman koska se on niin pitkämäinen tila. Pelkät kehikot voisivat ajaa saman asian, laseja kun emme tarvitse mihinkään.




Tästä kuvasta innostun tosisssani kaikkein eniten. Tuo moderni ryijy on yksinkertaisesti kaunis. Ja poikittain aseteltuna se luo illuusion pidemmästä seinästä.


Ei kai täällä voinut olla kuin täydellinen keittiökin. Katsokaa nyt näitä kaappeja. Emmää kestä enää. Tuo liesituuletin on jotain mikä vain säväyttää ihan perille asti.



Semmoista hekumointia tällä kertaa.

Hauskaa viikonjatkoa. 



Stadshem
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig