perjantai 30. lokakuuta 2015

.Viikon inspiroivimmat kuvat.







Raksalla on tapahtunut kaikenlaista. Olemme saaneet katon ja viemäriputkien asennus on alkanut. Myös ulkoverhoustöitä aletaan tekemään loppuun SKR rakentajien toimesta. Itse en ole tällä viikolla raksalla juuri ehtinyt kuin käydä kääntymässä. Laattoja olen juossut hakemassa eri liikkeistä ja valkkaillut sitä parasta parkettia. Haluan saada valinnat ajoissa tehtyä, koska inhoan paniikkivalintojen tekemistä. Pikkuhiljaa sekin työ alkaa olla viimeistelyä vaille naulattu kuntoon.

Uusimmassa Avotakassa oli muuten erittäin hyvä pääkirjoitus ajattomien valintojen tekemisestä. Muutenkin uusin Avotakan Trendit numero oli hyvä muistutin siitä että tämän hetken trendit ovat 20 vuoden päästä historiaa. Hyödynnä Avotakan edullinen tutustumistarjous! Ajattomuus on avainsana jolla koetan omaa kotia nyt suunnitella. En ole kovin uusien tuulien vietävissä. Meillä ei tulla näkemään kuparihanoja, niin ihania kuin ne ovatkin, marmorikin taitaa jäädä vain pieneksi rasiaksi olohuoneen pöydälle. Sekin on ihana materiaali, mutta veikkaan itse kyllästyväni siihen melko nopeasti.

Miten itse teet sisustusvalintoja, haluatko trendikästä vai ajatonta sisustusta kotiisi?




All pics from Pinterest
SHARE:

8 kommenttia

  1. Tuo ensimmäinen kuva on kyllä ihan mieletön tunnelmaltaan. Trendiasiasta olen vähän ristiriitaista mieltä :D Eli periaatteessa en liputa niiden perässä mielettömästi juoksemista, mutta toisaalta toivon, että voisin iloita sisustamisesta ja pidänkin sitä omana harrastuksenani - tämä taas tarkoittaa sitä, että sorrun kyllä trendien vietäväksi ja minusta se ei aina ole paha asia. Itse kokisin 20 vuotta samanlaisen sisustuksen kanssa olevan liian pitkä aika. Itselleni siis. Mutten silti tosiaan liputa sitä, että hanat ja välitilat vaihdettaisiin vuosittain trendien mukaan (noin niinkuin karrikoiden) :D. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? Sisustamisesta saa ja pitääkin iloita. Kaikki menee tyylillään eikä tarkoitus ole arvostella kenenkään valintoja. Ei kait kukaan viihdy noin kauan täysin samanlaisessa asiunnossa mutta onneksi niitäkin voi vaihtaa kun alkaa kyllästyttää. En ole itse asunut edes noin pitkään kuin lapsuudenkodissani 18 vuotta, ja se tuntuu nyt pitkältä ajalta.

      Poista
  2. Oii joo näissä kyllä silmä lepää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toisin kuin meidän raksalla jota en kehtaa tänne esitellä kun pihakin on kuin pommin jäljiltä, täynnä roskaa.

      Poista
  3. Kiva lehti varmaan ja ajattomuus on todella järkevää! Ihania kuvia, jotka tosiaan inspiroi! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Ihmettelen usein ruotsalaislehtien koteja, joissa on joka yksityiskohta viimeisempien trendien mukaan. Remppaavatko ne ne kodit uudestaan, kun marmori ja messinki menevät pois muodista? Itse pyrin tekemään kiinteät ja pitkäaikaiset valinnat niin, että ne ovat ajattomia, trendejä voi seurata esim. tekstiilien ja pienesineiden kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in sanopa se. Tottakai on ymmärrettävää että sisustuslehdet menevät ajan mukana. Sehän on varmaan tarkoituskin, mutta ovatko ne kodit aina oikeita koteja, vai stailattuja? Vähän samoilla linjoilla yritän olla. Tosin itselläni on isojakin ristiriitoja valintojeni suhteen. Ovatko valkolakatut parketit enää kovin IN vaikka 10 vuoden päästä, mene ja tiedä. Aina ei kannata ajatella liikaa, vaan mennä sen mukaan mikä itsestä hyvältä tuntuu.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig