keskiviikko 2. toukokuuta 2018

.Ajatuksia tavarakaaoksen kesyttämisestä.

Vieläkö joku Kon marittaa teistä, vai menikö villitys jo ohi? Itse en koskaan innnostunut Kon Mari menetelmästä sen enempää, mutta tavaroita kierrätän harva se päivä. 

Aikanaan kaksi vuotta sitten, sain idean tämän postauksen kirjoittamiseen tuttavaltani joka oli ostanut KonMari kirjan Siivouksen elämänmullistava taika. Päätin julkaista tämän postauksen uudestaan, koska aihe on aina yhtä ajankohtainen. Jokaisella meistä on turhaa tavaraa, ja kaikki meistä miettivät joskus mitä sille voisi tai pitäisi tehdä.

Ystäväni innostus tähän Marie Kondon luomaan ideaan siivouksen elämää mullistavasta taiasta sai itseni ajattelemaan aiheesta toisella tavalla. Jos joku saa inspiraatiota kotinsa järjestykseen saattamiseen Marie Kondolta tai keneltä tahansa muulta, ei se voi olla kovin huono asia. Itse olen aina melko skeptinen kaikkea sellaista kohtaan, joka herättää mielenkiinnon hetkeksi, mutta sen jälkeen into laantuu ja palataan vanhaan tapaan olla ja elää.

Itse en jaksa lukea kirjoja kannesta kanteen, olen melko lyhytjännitteinen siinä mielessä etten jaksa paneutua aiheeseen kovin syvällisesti. Ajattelin lähestyä aihepiiriä keräämällä muutamista siivoukseen ja järjestyksen ylläpitämiseen liittyvistä aihepiireistä kermat päältä, ei lyhyesti kerätä muutaman mielenkiintoisen järjestystä ylläpitävän ideologian .

Mitä Marien Kondo tarjoaa. Lyhyesti:


Tuottaako tämä esine minulle iloa? Tee muutos kerralla. Älä jahkaa.

Näillä pääsen jo pitkälle. Minulla on kohta pari vapaapäivää, ja voisin todellakin tehdä jotain nurkassa lojuville rojuille, joista pitää päästä eroon. Kerralla. Vaatteiden järjestäminen pystyyn ja väreihin ei kyllä todellakaan ole minun juttuni. Mutta kertarysäyksellä luopuminen voisi toimia. Mutta miten välttää siitä tuleva morkkis? Vinkkejä?

Mitä sitten lupaavat Suomen ammattijärjestäjät.


Ammattijärjestäjät tulevat apuun, jos yksin ei pysty tekemään asioille mitään. Sivuilta löytyy lista henkilöistä joihin voi ottaa yhteyttä jos tarvitsee apua tavaroiden järjestämisessä ja karsimisessa. Itse kaipaisin neuvoa erityisesti, miten luopua tavaroista joihin on luja tunneside. Kun ei pysty luopumaan lasten leluista ja vaatteista, mitä niille tehdään? Myös kuolinpesää siivotessa tuli mieleen ettei ammattiavustakaan olisi haittaa.

Anna aikaa tärkeälle ja innostavalle. Elämä on tässä ja nyt.

Ammattijärjestäjät järjestävät kurssejakin ja sivuilta löytyy blogeja joista löytyy lisää tietoa. Käy kurkkaamassa.

Yksi asia minkä määrä on ahdistanut itseäni viime vuosina, on vaatteiden määrä. Hyvän mielen vaatekaappi kirjan kirjoittanut Rinna Saramäki tietää mitä tehdä ja  vähän aika sitten oli hänen haastattelunsa Aamulehdessä. Tuossa jutussa mietittiin, miksi vaatteet eivät nykyään enää kestä kuin vähän aikaa. Rinnan mielestä vika on siinä, että suomalaiset eivät valita. Jos sauma vetää kieroon jo ensimmäisen pesun jälkeen vaatteen voi palauttaa kauppaan takaisin. Enpä ole palautellut, vaikka tiedän kyllä hyvän ja huonon eron. Itse sanon kestäviä vaatteita mummovaatteiksi. Niiksi, jotka jäävät perinnöksi omalle tyttärelle ja hänen tyttärelleen. Ei niitä ole omassa kaapissakaan monta. On niitä muutama. Oma ylioppilasmekko on säilynyt jo melkein 30, vuotta. Ja oman äitini keltainen mekko, jossa minut on aikanaan kastettu. Koetin molempia päälle vähän aika sitten, eivät mahtuneet. Piruvie, kummasti vaatteet kutistuvat kaapissa.

Samassa jutussa oli juttuja vaatemäärän karsimisesta. On ihan järkevää kierrättää myös omaa vaatekaappiaan ja laittaa vaatteita välillä laatikkoon odottelemaan ja käyttää vain tiettyjä vaatteita. Mitä Rinna sitten neuvoo:

Osta vain laadukasta.

Kuvan paita esiintyi aamulehden jutussa ja on 30 vuotta vanha.

Kuulostaa helpolta. Mutta miten sitten erotan mikä on laadukasta ja mikä ei? Kyllä sen oikeasti tunnistaa ja hinta säätelee vaateteollisuudessa myös jonkun verran tätä käsitettä. Viidellä eurolla ei saa samaa laatua, kuin viidellä kympillä. Jos on tuhannen euron budjetti vuodessa, sen voi käyttää vaikka kirppareille tai ostaa vähemmän ja laadukkaampaa.

Jes. Kyllä näillä ideoilla jo pääsee melko pitkälle. Enkä ole lukenut yhtäkään kirjaa kannesta kanteen.

Oletko herännyt tavarapaljouden määrään ja mitä olet tehnyt asialle? Oletko pitäytynyt päätöksissä vai palannut samaan vanhaan? Kuulisin mielelläni kokemuksia ! 

Vieläkö Kon Maritat, vai menikö villitys ja into jo ohi?

Luettavaa:
Kon mari: Siivouksen elämänmullistava taika  
Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi
Suomen ammattijärjestäjät, blogi ja kotisivut


SHARE:

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

.Parhaat kirpputorilöytöni Pirkanmaalta.

Sain ilokseni kutsun bloggaaja porukkaan Facebookissa. Bloggareiden keskuudessa kiertää kuukausittain haasteita ja tämän helmikuun aiheena on 
parhaat kirpparilöydöt.

Mitkä ovat parhaat ja rakkaimmat kierrätyslöytösi? Esittele 3-5 kotisi kirppishelmeä ja listaa vapaamuotoisesti paikkakuntasi parhaat 2nd hand -paikat! 

No Home without you blogin Kaisa 
kerää näistä meidän postauksista koosteen, joten pysy kuulolla.

 Minusta nämä haasteet ovat kivoja. Aiheiden keksiminen ei ole aina helppoa ja on hauska nähdä mitä muut ovat löytäneet ja samalla saa kattavan läpileikkauksen Suomen parhaaseen kirpparitarjontaan.
No niin, sitten mennään.


Lempäälän kirpputori, Uniikkia, Klaffi ja piironki

Nämä maljakot ja koriste-esineet ovat niitä mitä nykyään ostan kirpputoreilta. Kaikki näistä ovat maksaneet maksimissaan 10 euroa kappale. Viimeisin on tuo kupittaan valmistama musta karahvimaljakko, joka sekin maksoi vain sen vaivaisen kympin verran. House doctorin pikkuinen talo on Klaffi ja piironki kirpputorilta. Kaikki muutkin ovat allamainituilta toreilta peräisin. Ja minulle tärkeitä kaikki.
Lipasto jonka päällä ne ovat, on peräisin omasta lapsuudenkodistani. Sieltä aarreaitasta, josta olen perinyt paljon astioita ja kalusteita. Ne ovat niitä rakkaimpia kaikkien tavaroitteni joukosta.

Lempäälän kirpputori, Uniikkia, Klaffi ja piironki

 Asetelmien tekeminen näillä on hauskaa. Ja minua hykerryttää ajatus siitä että kaikilla on jokin historia takanaan. Ne eivät ole vain tavaroita, vaan niillä on jokin tarina, jokaikisellä näistä.


Urjalan tori ja Akaan kirpputorikeskus

Nämä kaksi sitten. Olin ystäväni luona Urjalassa ja kävimme kesällä markkinoilla, jotka siellä on jokaikinen perjantai. Siellä oli peräkonttikirppis ja iskin silmäni tähän kauniiseen ruskeaan lasimaljaan. Myyjä kertoi sen olevan harvinaisuus. Kumelan leimakin löytyy kyljestä. Ajattelin heti että jaahas, mitähän se mahtaa maksaa. Myyjä sanoi heti perään, että myyn sen sinulle kympillä. Kiinni veti. Viisikymppiä tämä maksaa, kun netistä tarkistin. Se on niin kaunis. Viereinen kastelukannu on samalta reissulta Kylmäkosken kirpparilta, kastelukannuja voisin kerätä vaikka kaapit täyteen. Ne ovat hauskoja esineitä.

 Annikalle terveiset ja vilkutus.




 Olen siitä lähtien, kun entinen mankelimme hajosi, hakenut tätä Upon valmistamaa kaunokaista joka paikasta. Olen ollut valmis jo ajamaankin useamman kymmennen kilometriä hakeakseni sen, jos vain sopivasti olisi irronnut. Nyt se tuli vastaan kauppareissulla Prismaan. Maksoin tästä täysin toimivasta kaunottaresta 35 euroa. Miksei näitä tehdä enää?  Sain kantoapua henkilökunnalta, tämä painaa jonkunverran. Puhdistimme tämän erittäin huolellisesti ja vaihdoimme Jokipiin pellavan liinan tähän. Se käy kuin kissa. Olen niin onnellinen, kun saan taas itse mankeloitua lakanat. Yli neljänkymmenen vuoden jälkeen tämä masiina toimii kuin uusi, ihan uskomatonta.
Mankeli Silinteri

Olen tehnyt Lempälään kirpputoreista listan ajo-ohjeineen pari vuotta sitten. Valitettavasti se ei ole enää täysin ajantasalla. Voit käydä lukemassa listan täältä.

Ne kirppikset joissa käyn mieluiten tässä vapaasti listattuna:

SHARE:

perjantai 20. lokakuuta 2017

.Kirpputorien viehätyksestä.


Tämä keinutuoli sai viime viikolla uuden kodin. Toivottavasti se tuottaa iloa uudelle omistajalleen. Itse löysin tämän kirpparilta aikanaan täältä Lempäälästä ja tykkäsin siitä kovasti heti ensi näkemältä. Tuoli on versio klassikkotuoli Thonetista ja tätä myydään monesti aitona Thonetina mitä se ei kuitenkaan ole. Tunnearvo tähän kyseiseen tuoliin ei ole kovin suuri, koska en tiedä sen historiasta.

Kirppareitten suurin viehätys piilee siinä, ettei koskaan oikein tiedä mitä sieltä milloinkin löytyy. Löytämisen ilo on aina yhtä suuri. Tunne on sama kuin penkoisi jonkun ullakolla ja tekisi sieltä jonkun ihanan löydön jolla omistaja ei enää tee mitään ja antaa tuon löydön löytäjälleen. Olen vuosien aikana myös antanut paljon tavaraa, koska mielestäni sekin on parempi vaihtoehto kuin heittää tavaraa suoraan roskiin. Lempäälässä toimii aktiivinen roskalava palsta jonka kautta ihmiset antavat tavaroitaan eteenpäin. Suuntaus on aivan loistava, koska maailmassa ei tavara lopu ostamallakaan ikinä.

Kuva Aamulehti

Olin parinkymmen muun bloggaajan kanssa Mansen blogikirppiksellä myymässä tavaroitani pari viikkoa sitten. Tapahtuma on supersuosittu. Paikalla kävi yli 700 innokasta kirppistelijää. Minua vähän harmitti, koska olin juuri ehtinyt pitämään myyntipöytää Lempäälän Klaffissa ja piirongissa ja myyntipöytäni anti oli varmasti vähäisin koko bloggaajakaartin pöydistä. No tiedä sitten korvasiko edes laatu määrää, mutta mukavinta itselleni oli saada tuottaa löytämisen riemua. Olen aktiivinen tavarasta luopuja, ja jos tavaralle ei ole meillä käyttöä pyrin hankkiutumaan siitä eroon. Ostan erittäin harkiten edes uutta tilalle nykyään. Tavara täyttää nurkat ja siivousta helpottaakseni on ollut pakko tehdä ryhtiliike tavaran haalimisen suhteen. Jos jotain ostan luovun jostain muusta.

Rentouttavaa viikonloppua


SHARE:

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kesä kääntyy syksyyn


Tämä vuosi on ollut, miten sen sanoisi. Nopea. Tuntuu että kesä juuri vasta alkoi ja nyt se jo loppuu. Sain kaapattua maljakkoon pallohortensian tänä syksynä istutetusta puskasta. Iskin se maljakkoon, jonka löysin kirpputorilta. Jonkun itse tekemän, pohjassa on kaiverruskin. Tänä syksynä olen jo poltellut kynttilöitäkin, itselleni aika epätyypillistä puuhaa, en ole mitään hullu kynttilänainen joka alkaa joka syksyisen kynttilöitten polttelun, heti kun illat pimenee. Mutta se on itse asiassa aika mukavaa puuhaa. 


 
Laitoin kirjahyllyyn nämä isot puiset nopat, jotka ovat yhdestä pihapelistä peräisin. Sitä ei ole kovin ahkerasti pelattu ja mietin, mitä noilla oikein voisi tehdä. Sitten ajattelin että koristellaanpa niillä vaikka kirjahyllyä.



Kaappasin tänään kotimatkalla tuon sutipuun mukaani Ikeasta. Mittaa sillä on minun pituuteni verran, eli komeat 160 ja risat päälle. Neljäkymppiä noin isosta huonekasvista ei ole paljon. Sain olohuoneen nurkkaan jotain, mitä se on kaivannut.

Hyvää viikonloppua. Ja muistakaa osallistua Habitare messulippuarvontaan täällä blogissa.
SHARE:

perjantai 14. lokakuuta 2016

.Mansen blogikirppis Nro 3.

Yhteistyökumppaneilta saatuja ihanuuksia. Rannekorun löysin Koti Auroorassa blogin Johannan pöydästä. 
 
 
Tytöt ihmettelevät 200 goodieämpäriä, jotka on aseteltu näyttävästi sisääntulon käytävän molemmin puolin. 
 
Tapahtumassa myytiin maankuuluja Pyynikin munkkikahvilan munkkeja. Ai että ne on hyviä. Ihan yhtä munkkia päivässä en kyllä aio syödä, koska pyllyni on tarpeeksi pyöreä muutenkin.

 Iloiset portsarit
Kukkakauppa Opuntia ja Sokos Herkku näyttävästi esillä

Blogietkojen sapuskat meille tarjoili Maka Sushi. Tykkäsin tosi paljon. Monesti riisi susheissa ei maistu miltään, mutta näissä oli maut kohdillaan.

Mansen blogikirppis järjestettiin kolmatta kertaa. Itse olin myymässä nyt toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla olin kauhusta kankeana, ja suunnittelin pakoreitin valmiiksi. Toisella kerralla osasin jo ottaa rennommin ja nautin tunnelmasta ja seurasta. Parasta tapahtumassa olivat blogisisaret, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Bloggarin homma on aika yksinäistä puurtamista, ja kiva kun saa kasvot monien blogien takaa. Tosi rentoa porukkaa meidän bloggarit ovat, kaikki mukavia, oli kiva tutustua teihin. Teimme ostoksia jo lauantaina toistemme pöydistä. Tapahtumaa kehitetään ja ensi kerralla on luvassa joitakin uudistuksia. Ideoita myös otetaan vastaan.

Kaksi alinta kuvaa on lainattu Pilviraitti blogista.

SHARE:

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Mansen blogikirppis 3.4 Tamperella.



Tulossa on Mansen toinen blogikirppis 3.4 klo 11-14, johon minäkin päätin lähteä mukaan, kun kutsu kävi. Mukana on 20 blogia ja 5 eri yritystä. Ihan huikea juttu siis, tule messiin.

150 ensimmäiselle asiakkaalle on luvassa goodiebag. Paikkana on Finlaysonilla sijaitseva Vooninki Väinö Linnan aukiolla. Kannattaa olla liikkeellä käteisen rahan kera.


Tässä on omia myytäviä tavaroitani. Päätin luopua noista kirjoista ja mm Sarvista on tulossa myyntiin. Myös vaatetta on tulossa, kunhan saan kaapit pengottua.

Tapahtuman info mm täältä.

Tapahtuman Facebook sivuilta näet myös muitten myyjien postauksia ja myyntiin tulossa olevia tavaroita, sivuille pääset tästä.
SHARE:

maanantai 9. helmikuuta 2015

.Lysterilasi vaasi.




Ostin kirpparilta eilen kissankultaa. Tämä myrkkylasi / lyijylasi on 1930 luvun tilpehööriä. Minulla on muistikuva samanlaisesta maljakosta lapsuudessani, en vain jaksa muistaa oliko meillä kotona tämmöinen vaasi vai mummolassa, oli miten oli, sitä ei enää ole missään. Kerran aiemmin löysin samanlaisen kirpparilta ja jätin sen ostamatta, palasin seuraavana päivänä takaisin ja vaasi oli myyty.

Nyt iskin kiinni ja maksoin tästä huimat 44 euroa. Mutta se on ihana. Ostan nykyään todella harvoin kirpparilta mitään, koetan joka kerta perustella ostoksen tarpeellisuuden ja erittäin usein lähden tyhjin käsin kotiin. Minulle puoli ruokaa on tavaroiden katselu, makustelu, ihastelu ja tunne. Enemmän nykyään luovun tavarasta kuin ostan sitä koko ajan lisää kaappeja täyttämään.
SHARE:

perjantai 15. elokuuta 2014

.Today is the day.


 Innostuin järjestelemään Hyllistä.Tässä Hayn strutsinsulka, ostettu Tampereen Design boulevardilta. Käsi on kirpparilta, avaimet omia peruja, avaimen perä Zoco Home. Juliste Stilleben. Tuikkukupit ystäviltä saatuja.


Pieni merenneito on ollut kuvun alla jo jonkun aikaa. Tykkään kovasti. Ostin parilla eurolla kirpparilta. 

Tässä pari löytöäni kirpparilta tältä viikolta. Tamara Aladinin maljakko on ollut aikansa hitti. Se muistuttaa kovasti Marimekon sääpäiväkirjan värimaailmaa. Sarja on nimeltään Koralli. Tästä on olemassa monenkokoista kippoa ja kulhoa. Näitä näkee harvakseltaan kirppareilla. Tuo marmorinen kynttilänjalka kustansi 3 euroa. 

Vinkkinä vielä kirppareiden kiertelijöille. Lempäälään on perustettu uusi kirpputori Olden Golden Sääksjärvelle.  Osoite Tampereentie 490.

Loppuun vielä kuva meidän rentoreiskasta, joka osaa ottaa tämän elämän rennosti.

Rentoa viikonloppua kaikille. Työt kutsuvat viikonloppuna.
SHARE:

maanantai 8. lokakuuta 2012

.Kirppislöytöjä.



Kirppislöytöjä. Aarikkapurkit parilla eurolla ja Ruskaa kerääntyy pikkuhiljaa erissä. Alla "vanha kaupunki". Osin kirpputorilöytöjä, muutama talo ostettu Belgiasta ja Virosta.
SHARE:
© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig