keskiviikko 6. toukokuuta 2015

.Meillä on suunnitelma.



Vihdoinkin meillä on rakennusrintamalla tapahtunut jotakin konkreettista. Viime viikolla ostettiin pala maata. Nyt meillä on tontti ja tontille suunnitelma. Talo tulee suurella todennäköisyydellä olemaan tämä Kannustalon Vihervaara 172 m2 muunnettu malli, jossa on Harmajan ulkoverhous. Talomalli vain loksahti paikalleen ja sen jälkeen mikään muu ei enää ole tuntunut oikealta meille. Tällä viikolla nämä suunnitelmat esiteltiin kunnan rakennusvalvontaan ja sieltä sanottiin kyllä näille suunnitelmille. Onneksi meidän kunnan valvonta ei tunnu olevan tiukimmasta päästä. Niin paljon juttuja olen lukenut kaikista kummallista kaavamääräyksistä, ja pettyneistä tontin ostajista, kun jotakin yllätyksiä tulee eteen siellä aina. 

Me halusimme taloon kunnolla säilytystilaa, ja sitä on nyt yllin kyllin. Tavaraa on meidän asunnossa tyhjennetty viimeisen kuukauden aikana jo pari pakettiautollista, huoh, mistä sitä roinaa oikein riitttää. Sen lisäksi tyhjennän vanhempieni kotitaloa samaan aikaan, joten tavara-ähky on melkoinen. Jos tämä talo joskus valmistuu en taatusti muuta tästä enää ikinä mihinkään. 

Tämä toukokuu tulee olemaan kovin kiireinen, asunto on edelleen myymättä (olen ihan rikki sen asian kanssa) ja kaikenlaista kissanristiäistä ja muuta on yllin kyllin, en valitettavasti ehdi päivitellä blogia, mutta varmasti jossain vaiheessa tähänkin tulee muutos. Harras toive on että asunto myydään kesän aikana ja pääsemme rakentamaan tätä omaa unelmaamme valmiiksi.

Muistakaa osallistua Ateljee Keltaisen Talon kanssa yhteistyössä toteuttamaani arvontaan

Arvonta loppuu tämän viikon perjantaina - > Vielä ehtii osallistua.


SHARE:

lauantai 7. helmikuuta 2015

.Kun mitään ei tapahdu.




Tämä odottelu ei sovi minun luonteelleni lainkaan. Tällä viikolla ei raksahommien eteen ole tapahtunut yhtään mitään.  Asunnosta on toinen näyttö huomenna, olen toiveikas. Olen kehittänyt pahan fiksaation tähän pohjaratkaisuun. Pienillä muutoksilla tässä olisi juuri se mitä halutaan. Emme ole saaneet aikaiseksi sopia tapaamista talotoimittajan kanssa. Kaipaisin neuvoja, miten kilpailuttaa tämä pohjaratkaisu?

Kuvat tontilta ja pinterest.
SHARE:

perjantai 23. tammikuuta 2015

.Hahmotelmia 2-kerroksiset omakotitalot.


Tässä on talo jonka julkisivu on mielestäni onnistunut todella hyvin. Se onkin Hartman talojen uuden talokirjan 2015 kansikuvana. Itse haluan julkisivun olevan joka suhteessa tasapainossa. Sisältä tämä kyseinen malli on enkä hitusen liian pieni. Kokonaishuoneistoala on 130m2.

SHARE:

tiistai 13. tammikuuta 2015

.Hahmotelmia 1 -kerroksiset Omakotitalot.





Tässä itselleni muistiin Trivelsehuset katalookista kaapattuja taloja. Näissä toteutuu meidän tarpeidemme lähtöajatus. Toinen oleskelutila, ja riittävästi väljyyttä. Harmittelen ettei tämän tyylisiä tyyppiratkaisuja ole suomalaisilla talovalmistajilla tarjolla. Tähän saakka ainoa johon olen törmännyt on Teri talojen Moderna mallisto, josta tässä yksi mieluinen esimerkki.




Ikisuosikkini on Kannustalojen Harmaja 165



Puhumattakaan nyt sitten siitä vaihtoehdosta että talossa voi olla myös toinen kerros, josta postaus sitten erikseen.
SHARE:
© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig