tiistai 11. elokuuta 2015

.Vaatekaapin karsintaa ja muuttohulinaa.





Me olemme nyt muuttaneet uuteen osoitteeseen. Tämä on ollu rankkaa, mutta samalla puhdistavaa. Olemme asuneet melkein 9 vuotta samassa paikassa ja kieltämättä nurkkiin on päässyt kertymään kaikenlaista, tarpeetontakin. Nyt on hyvä aika hankkiutua eroon turhasta tavarasta. Päätin että käytän tulevan vuoden niin, että joka kuukausi käyn jonkun huoneen tavarat läpi. Nyt muuttaessa ei ollu aikaa pakatessa karsia tavaraa, mutta purkaessa sitä tein. "Turhia" tavaroita en enää uuteen taloomme siirrä. Oma vaatekaappini koki todella rajun putsauksen. Laitan kiertoon aivan kaikki pienet, sitku, joskus käytän, epäsopivat, muuten vaan ei niin kivat vaatteet. Kun olen halunnut nollata päätäni tämän ruljanssin keskellä olen luonut Polyvoressa erilaisia settejä. Seteissä on aivan liian kalliita vaatteita, joita en ikinä ostaisi, mutta jonka tyyppisiä haluaisin.

Onko Polyvore sinulle tuttu paikka? Itse olen siihen(kin) pahasti koukussa.

Oma sivuni  Polyvore
SHARE:

torstai 23. lokakuuta 2014

.Shoe love.


Tilasin Kookengästä nämä Vagabondin Tiffin kengät. Palvelu oli loistavaa ja kaikki sujui kivasti. Minulla on ollut useat Vagabondin kengät ja kertaakaan ne eivät ole hajonneet parin talven saati kesän jälkeen. Tiedän aina mikä koko sopii ja olen ollut näiden kenkien laatuun ja ulkonäköön erittäin tyytyväinen. Toinen merkki, josta on tullut luottomerkkini on Ecco.

Ainoa huono puoli verkosta tilaamisessa on siinä, että värit eivät aina vastaa totuutta. Nämäkin kengät ovat luonnossa paljon tummemmat kuin kuvassa, ja olen jo harkitsemassa palauttamista tämän takia. Kengät varmasti kuvataan kovassa valaistuksessa ja ne ovat sen takia vaaleammat kuin todellisuudessa.

Oletko sinä tarkka väreistä, vai olenko ainoa jota asia häiritsee? Tai ylipäätään, ostatko kenkiä verkkokaupoista?

Kuva valmistajan
SHARE:

lauantai 19. tammikuuta 2013

.My new boots.



Uudet boboni tulivat postissa tänään. Olin jo luopunut toivosta näiden kenkien suhteen. Tein tilauksen 26.12 ja sen jälkeen näistä oli lähetysmerkintää tullissa 28.12, sen jälkeen ei mitään. Ehdin jo tehdä reklamaationkin, mutta tänään yllätyin kun itella lähetti saapumisilmoituksen paketista. Sieltä ne sittenkin saapuivat, Swedish hasbeensit, Danish bootsit. Iḿ in heaven darlings.
SHARE:

perjantai 21. joulukuuta 2012

.These Bootz are made for walking.



Kyttäilen alennusmyyntejä alkavaksi täällä netissä. Tarvitsen kenkäkokoelmaani mustat lyhytvartiset bootsit ja tässä kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa.

SHARE:

torstai 26. tammikuuta 2012

.Hannas place.









Yksi suosikkibloggaajani Hanna pääsi Plaza interiör numeroon 1/12. Hanna ja minä jaamme rakkauden vihreään väriin sekä togo sohviin.

Hannas place has been seen here. Hanna and I share a love for Green colour and Togo sofas.  Great pics, I like your place and your shoes.

Hannas room winter
SHARE:

torstai 18. elokuuta 2011

.Dr martens.




Tänä syksynä kävelen näillä Dr Martenseilla nro 1490. Pic has been taken from the internet. It is not me in the pic.

This is the post popular post of my blog. I just wonder why. If you come here, please let me know how did you come here.
SHARE:

tiistai 17. toukokuuta 2011

.Toms shoes.








Löytö Pinterestin kautta. Toms kengät valmistetaan Argentiinassa luonnonvaroja säästäen ja nämä kengät ostamalla itsellesi kengät lahjoitat kenkäparin kolmansien maiden lapsille! Yritys on lahjoittanut perustamisensa jälkeen 1,000,000 paria kenkiä köyhien maiden lapsille. 

Näitä löytyy kaikille, malleja on vaikka kuinka monia.

Nuo Wrapit alimpana ovat aivan huiput. Näitä löytyy muotiblogeista ulkomailla jo 2009 vuodelta, miksi kaikki kiva tulee suomeen vasta niiiiin viiveellä aina. 


Suomessa näitä diilaa


SHARE:
© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig