lauantai 21. heinäkuuta 2018
.Kaikkein rakkain asuntomessutalo - Vihervaara.
Meidän talomme pohja on alunperin muunneltu tästä Kannustalon Vihervaarasta. Rakastuin taloon jo vuonna 2007 Hämeenlinnan asuntomessujen aikaan. Pääsimme käymään siellä uudestaan Kannustalon edustajan kanssa kesällä 2015.
Pihapiiri on hyvin suunniteltu ja siinä on kauniita yksityiskohtia. Mietimme edelleen mitä itse teemme etupihalla olevalle isolle alueelle, jossa ei tällä hetkellä ole kuin kivituhka. Mahdollisuuksia on, mutta rahaa ei. Se hieman rajoittaa tätä suunnitteluintoa. Ja yksi pieni mutta on myös, rakennusoikeus on loppu. Kun suunnittelimme tätä kokonaisuutta, niin meiltä unohtui kesäkeittiö suunnitelmasta. Autokatos vie niin ison alan rakennusoikeudesta, että sitä ei enää jäänyt yhtään. Eli vinkkinä muille. Huomioikaa aivan kaikki rakennukset mitä pihaan haluatte rakentaa jo suunnitteluvaiheessa, ettei käy niinkuin meille.
Edelleen minulle ja meille Vihervaara on kaunein Kannustalo. Meille se on muodostunut omaksi kodiksi, omannäköiseksi versioksi kauniista talosta. Kopiota emme halunneet rakentaa. Oma makumme on kuitenkin paljon modernimpi kuin tämän alkuperäisen talon.
Nyt lähden tästä haaveilemasta, ja menen mieheni seuraksi perkaamaan alapihan rinnettä. Sinne on haettu peräkärryllinen kuorikatetta levitettäväksi. Kiveys saatiin melkein valmiiksi tällä viikolla. Lupaan kuvata omaa pihaa heti kun saadaan valmista. Eli ensi viikkoon.
Kaikki kuvat Kannustalo // All pics Kannustalo
lauantai 23. kesäkuuta 2018
.Pihamme valmistuu - pikkuhiljaa.
Meillä tulee kolmen päivän päästä täyteen kaksi vuotta asumista meidän Kannustalossa. Talo on muuten ollut valmis jo sen kaksi vuotta, mutta pihaa on tehty pikkuhiljaa valmiiksi. Lopputarkastus pidettiin pari viikkoa sitten. Talo on nyt sen mukaan 100% valmis. Hip huraa. Olemme viettäneet tämän kylmän juhannuksen kotona. Olemme käsittelemässä sokkelin rouhepinnoitteella huomenna. By the way. Terassin väri tulee kokemaan muutoksen, viimeistään ensi vuonna. Ruskea terassi on katastrofi, alueella jolla on paljon tiepölyä ja siitepölyä. Siitä tulee harmaa. Tiedän että värinvaihdos onnistuu. Näistä värinvaihdoista on runsaasti referenssikohteita olemassa. Kiitos siitä kuuluu monille taitaville bloggaajille.
Heinäkuun alussa tähän saadaan kivet. Kivet tulevat olemaan Ruduksen mustaa isoa laattaa. Suunnitelma muuttui monta kertaa matkan varrella. Mutta se ei ole tämän rakennusprojektin vaiheissa mitenkään poikkeus. On ainakin mietitty huolella, eikä vain laiteta jotain. Uskon että tulemme olemaan tyytyväisiä lopputulokseen. Nurmikon reunat tullaan laittamaan Ruduksen nurmikonreunakivillä joka puolelta. Jossain vaiheessa oikeaan etukulmaan tulee pergola ja kesäkeittiöalue. Trampoliini tulee kokemaan katoamisefektin heti kun juniori päättää siitä lopullisesti luopua. Mitä sen tilalle tulee, paha sanoa, mutta vaihtoehtoja on vaikka kuinka monta.
Haaveilin pitkään liuskekivestä tälle alueelle, mutta viime metreillä luovuimme ajatuksesta. Alueesta tulee yhteinänen samalla isolla laatalla kivetetty. Ehkä alue tulee sen jälkeen vilkkaampaan käyttöön.Nyt etupihalla ei tule oleskeltua, koska kivenmurikat pihassa ovat niin isoja, ettei kärsi kävellä ilman kenkiä.
Huomenna tähän tulee rouhepinnoite. Ajatus on, että toinen meistä levittää ja toinen tulee perässä ja hiertää pinnoitteen kiinni. Ahkera mieheni on käynyt teräsharjalla koko sokkelin läpi, pessyt sen ja pohjustanut silikonipinnoitteella. Kuulostaa työläältä, mutta äkkiä hän sen lopulta teki. Työläin vaihe on aina se aloittaminen. Kuulostaako kenenkään korvaan tutulta?
Otan kuvia sitten valmiista pinnasta. Kiva saada pinnoite lopulta tähänkin valmiiksi. Eipä muuten tulisi kuvailtua talon sokkelia, mutta olen vain niin iloinen ajatuksesta, että harmaa saadaan lopulta mustaksi. Hih.
Silikonipohjusteen tarkoitus on, että varsinainen pinnoite pysyy paremmin kiinni betonissa. Halusimme tehdä tämän huolella. Minä olisin oikonut, mutta mieheni ei suostunut oikoteihin. Hyvä niin. Kannustalon laudoitus on pysynyt erittäin hyvänä. Ulkomaalausprojektista voit lukea täältä. Maalasimme talon kahteen kertaan Teknoksen Nordica Eko Matt maalilla, ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miltä maalipinta näyttää kahden vuoden jälkeen. Talon väri on kopioitu edellisen naapurimme talon väristä, ihan luvalla. :D
Nurmikon asennuksesta voit lukea täältä. Se tehtiin viime kesänä. Nurmikko on pysynyt vihreänä lannoittamalla ja säännöllisellä leikkaamisella. Kaikkien nurmikot ovat olleet kovilla tämän kesän alussa kuivuuden takia, mutta tämä siirtonurmi on pysynyt hyvänä. Kuivat kohdat peittyvät pikavauhtia, koska lajikeseos leviää aggressiivisesti.
On ihanaa vihdoin saada pihaa valmiimmaksi. Meillä on isoa soraa pihassa ja emme ole voineet paljain jaloin liikkua pihalla. Heinäkuun alun jälkeen voidaan, ainakin osalla sillä.
Hyvää juhannuksen jatkoa, meillä se jatkuu sokkelinpinnoitusprojektin ja keinun maalaamisen puitteissa. Toimme vihdoin varastosta takaisin meidän pihakeinun, joka kokee värinvaihdoksen ruskeasta valkoiseksi.
lauantai 3. maaliskuuta 2018
.Uutta keittiössä.
Kirjoittelin jokin aika sitten sisustushaaveistani tälle vuodelle. Päätin että hankin keittiöön kaksi Mhy valaisinta. Näitä oli valkoisena tarjolla vähänlaisesti. Selasin verkkokauppojen valikoimia ja tilasin nämä lopulta Ranskalaisesta nettikaupasta nimeltään Scandinavian design.
Alennuksella kuinkas muutenkaan.
Lamppujen asentaminen oli pienoinen episodi, koska lampuissa oli liian matalat kattokupit ja jouduimme hieman haeskelemaan tarvikkeita näihin. Yksi pikku (meidän perheen naispuoleinen vaimoke) myy oli saada hepulin kun lamppuja ei ihan äkkiä saatu kattoon asennettua. Nyt Mhyt ovat katossa ja kaikki meillä niistä tykkäävät. Valo keittiössä tason yläpuolella on hyvä lisä iltaisin. Katossa on tämän lisäksi kolme himmentimellä olevaa spottia.
Jossain vaiheessa hankin keittiöön uudet verhot. Mielessäni on ollut laskoverhot, joko valmiina tai itse tehden. En ole täysin tyytyväinen noihin Ikean laskosverhoihin, mutta ne menettelevät vielä hetken.
Alkuperäisessä Kannustalon vihervaarasta josta meidän keittiö on muokattu, on kauniit puusälekaihtimet. Olen miettinyt mistä ne ovat oikein peräisin. Täytyy konsultoida Helena Karihtalaa asian puitteissa. Kannustalon sisustuskonsultaatiossa Helenan kanssa hän kertoi saavansa edelleen todella paljon kyselyitä myös Vihervaarasta ja sen sisustukseen liittyvistä materiaaleista. Enpä sitä yhtään ihmettele. Helenan ihana omakoti on muuten uusimmassa Dekossa 2/18. Lehdessä on myös musta lato, jonka tarina on pysähdyttävä.
Hyvää viikonloppua, me lähdemme kohta Sappeeseen laskettelemaan.
lauantai 10. helmikuuta 2018
.Selviääkö omakotitalon rakentamisesta täysjärkisenä - henkilökohtaista.
Ajoittain oman rakentamisprojektimme aikana tulimme pohtineeksi, että kannattiko kaikki vaiva? Kun olemme asuneet tätä taloa kohta kaksi vuotta, niin voin rehellisesti sanoa että kannatti. Omat voimani alkoivat hiipua rakentamisen aikana, ja uuvahdin loppuun puolivälin tienoilla.
Taisi olla joulun aika ja muistan heiluneeni puolivalmiissa talossa kuivailemassa ikkunoitten huurtuneita välejä kuivaksi. Aloin huolestua kaikenlaisesta muustakin aivan liikaa. Illat menivät itkemiseksi. Lasten kanssa oli huolia ja murhetta ja pitkä työmatka verotti oman osansa. Jossain kohtaa rahat olivat loppu, joululahjoja ei ollut rahaa ostaa. Mutta kaikki ne on nyt unohdettu ja me olemme tässä nyt. Valmiissa talossa, täysissä järjissä ja yhdessä vieläkin.
Turhaan ei sanota että omakotitalon rakentaminen on pahin parisuhdeprässi mitä voi olla. Me olimme jo olleet mukana kahdessa rakentamisprosessissa ennen tätä, mutta tämä kuitenkin oli niistä työläin, mutta palkitsevin. Kuitenkaan se ei meidän kohdallamme koitunut parisuhteen kohtaloksi vaan vahvisti meitä. Ja kaikki asiat järjestyivät lopulta parhain päin.
Taisi olla joulun aika ja muistan heiluneeni puolivalmiissa talossa kuivailemassa ikkunoitten huurtuneita välejä kuivaksi. Aloin huolestua kaikenlaisesta muustakin aivan liikaa. Illat menivät itkemiseksi. Lasten kanssa oli huolia ja murhetta ja pitkä työmatka verotti oman osansa. Jossain kohtaa rahat olivat loppu, joululahjoja ei ollut rahaa ostaa. Mutta kaikki ne on nyt unohdettu ja me olemme tässä nyt. Valmiissa talossa, täysissä järjissä ja yhdessä vieläkin.
| Tässä talo on vielä pilkkeenä silmäkulmassa tammikuussa 2016 |
Turhaan ei sanota että omakotitalon rakentaminen on pahin parisuhdeprässi mitä voi olla. Me olimme jo olleet mukana kahdessa rakentamisprosessissa ennen tätä, mutta tämä kuitenkin oli niistä työläin, mutta palkitsevin. Kuitenkaan se ei meidän kohdallamme koitunut parisuhteen kohtaloksi vaan vahvisti meitä. Ja kaikki asiat järjestyivät lopulta parhain päin.
| Talon pohjat hahmottumassa syksyllä 2016 |
Mitä vinkkejä haluaisin omakotitalon rakentamista miettiville antaa.
- Miettikää teidän perheen tarpeet todella tarkkaan. Jokainen neliö maksaa
- Miettikää ne vielä uudestaan
- Rakentakaa teille sopiva koti, jossa on ajattomia ja helppohoitoisia ratkaisuja kiintokalusteissa ja pintamateriaaleissa.
- Tehkää kunnollinen kustannuslaskelma ja käyttäkää sen tekemiseen aikaa
- Etsikää hyvä vastaava mestari
- Miettikää tarkkaan omat voimavaranne, haluatteko viettää kaikki vapaat hetket rakennuksella
- Kilpailuttakaa talofirmat ja yhteisytyökumppanit huolella
- Varatkaa loma rakentamisprojektin lomaan, mieluiten sen loppupäähän ja varatkaa siihen rahaa budjettiin.
![]() |
| Valmis talo tammikuussa 2018 |
Muistakaa nauttia rakennusajasta jos projektiin ryhdytte - ette välttämättä tee tätä enää toista kertaa elämänne aikana.
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Supermessut Tampereella 2017
Kävimme tänään kiertämässä Supermessuilla Tampereella. Yksi halli oli riittävästi yhdelle kokonaisuudelle. Enemmänkin näytteilleasettajia olisin kaivannut nimenomaan puutarhapuolelta, mutta hyvä näinkin. Itse keskityin kiertämään vain suurhallin ajatuksella läpi.
HB betonin kiviä
HB betonin muurikivet ovat tosi kivat. Näitä ehkä tulee meillekin. Näitä ei tarvitse valaa. Liima kerrosten välissä riittää tukemaan muurin.
Civita Oy n tytöt olivat halittavana viikonlopun ajan.
Metsästä saa voimaa.
Kauniita istutuksia
Ålhmanin opiskelijoitten tekemiä istutuksia.
Olotar piharakennuksia oli messuilla kaksi esillä.
Rautiasta saa tämän kokonaisuuden
Meille tulee pihaan jonkunlainen pergola. Todennäköisesti Kannustalon oma, mutta se on vielä mietinnässä minkä kokoluokan juttu rakennetaan.
Kiitos kun sain tulla. Oli mukava päivä.
torstai 9. helmikuuta 2017
.Vapaapäivä keskellä viikkoa.
Vietän vapaapäivää keskellä viikkoa. Ihanaa olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta. Kissa on minulla kaverina kotona. Manu yleensä nukkuu milloin missäkin mutta lempipaikkoja ovat tuo matto, lepakkotuolit ja yllättäen myös tuo nahkainen rahi. Mihinkään keinuvaan häntä ei saa, joten keinutuolista häntä ei löydä koskaan.
Nyt kun valon määrä lisääntyy, on aika alkaa vaihtamaan kasveille multaa. Meille on kerääntynyt joitain viherkasveja ja ne ovat yllättävän hyvässä kunnossa. Valoa on niille eteläikkunalla ollut riittävästi ja kevään tullen se vain lisääntyy. Löysin kirpparilta Arabian kukkapurkkeja eilen ja niihin pääsee kukkasta, minulla on niitä jo ennestään muutama.
Tässä hyppy lempipaikkaan.
Rapsakkaa pakkasviikon jatkoa.
keskiviikko 11. tammikuuta 2017
.Talomme ulkoa.
Lunta saatiin Pirkanmaalle, mutta ne ovat ehtineet jo sulaakin tässä välissä pois. Meille tuli talolle hyvin lyhyt ajotie. Ihan siitä syystä, ettei meistä kumpikaan ole kovin innokas lumien kolaaja. Autokatos josta toinen puoli on rimoitettu on ainakin tähän mennessä ollut meille todella toimiva ratkaisu. Katos on tarpeeksi leveä, etteivät autojen ovet pauku ovia avatessa yhteen. Edellisessä asunnossa oli vain yksi autokatospaikka ja toinen autoista oli aina lumen peitossa. Emme koe tarvitsevamme varsinaista autotallia oikein mihinkään.
Nuo rimoitukset ovat Kannustaloille tyypilliset. Niitä käytetään Harmaja mallissa. Meille rimoitusta tuli koko kuistin toinen puoli. Tälle asuinalueelle nousee parasta aikaa taloja, joissa on samanlainen katkaistu harjakatto kuin meillä. Lähinaapurissa on vanhoja rakennuksia joissa on samantyyppinen katto ja mielestäni nämä istuvat maisemaan hyvin. Kiva nähdä että rakennusperintö jatkuu näissä uusissa taloissa.
Niin kuin näette meidän piha on kesken. Sen rakentaminen aloitetaan toivottavasti jo keväällä, kun pahin ruotiminen on loppunut. Ainakin etupihalta halutaan kuoria pintamaa pois nurmikon alta. Kivetystä tulee talon etuosaan.
Tässä vielä kuvaa viime syksyltä maalauspuuhista. Olihan urakka, mutta se on nyt tehty. Talomme maalattiin Nordica Matt maalilla.
lauantai 7. tammikuuta 2017
.Keittiöstämme.
Tässä teille lupaamiani kuvia meidän keittiöstä. Se on parasta koko talossa. Meidän talon olohuone ja keittiö ovat suoria kopiota Kannustalon Vihervaaran Hämeenlinnan messutalosta. Sieltä ajatus kaikkeen lähti. En voinut aikanaan välttyä kyyneliltä kun kävimme paikan päällä. Se ei ole mikään uutinen, koska itken mistä milloinkin. Tuo Marimekon kangastaulu on ollut esillä jo aiemminkin. En vain kyllästy tuohon kuosiin. Monet jutut ovat ripustamatta, asetelmat hakevat paikkojaan. Nyt ei ole kiire mihinkään.
Yhden hankinnan tein Finnish Design shopista, ennen joulua. Se on tuo Artekin mehiläispesä jonka Alvar Aalto suunnitteli jo 1953. Ensimmäinen Aalto kalusteeni muuten koskaan. Jo oli aikakin. Olen aika rakastunut tuohon klassikkoon, joka antaa ihan pikantin säväyksen muuten valkoiseen, mustan ja harmaan sävyiseen ruokailutilaan. Ei ihme että se on pysynyt suosittuna jo puolivuosisataa.
Saimme vihdoinkin myös uuden ruokapöydän. Hain pitkään kohtuuhintaista ruokapöytää meille. Yli kahden metrin pöydät ovat arvokkaita ja tässä hetkessä en malttanut hankkia Superellipse pöytää, jonka kaikkein eniten olisin halunnut. Tästä Mesitekin toimittamassa pöydästä pulitin 600 euroa kotiin kannettuna. Vastaavat Hayn pöydät eivät irtoa alle 800 euron. Eli vinkkinä, jos kiinnostaa. Pöytä on korkeapainelaminaattia ja reunan värin voi valita. Pöytä oli painava kuin mikä, mutta Mesitekin miehet kantoivat sen sisälle asti.Tästä kovasti kiitoksia, jos joskus luette tätä.
Sitten sitä keittiötä. Oikeastaan mitään en muuttaisi. Ainoastaan ikkunat vaihtaisin, jos vielä voisin koska tuo keskiosa ikkunasta on juurikin silmäni korkeudella. Jopa mieheni, jota ei mikään esteettinen yleensä häiritse sanoi alkuun samaa. Meille ei tullut välitilaan laattaa ollenkaan, koska välitilaa ei oikeastaan ole. Ikkunat pysyvät kyllä puhtaina pyyhkimisellä. Saareke on juuri hyvän kokoinen meille. Siinä mahtuu kaksi ihmistä tekemään ruokaa tosi hyvin. Laskutilaa on juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Säilytystilaakin koko keittiössä on juuri sopivasti, kun liiat tavarat on Konmaritettu mikä mihinkin.
Koneiden integrointia mietimme pitkään, koska ne vievät säilytystilaa kaapista useamman kymmenen litraa. En kuitenkaan vaihtaisi näitä enää tavallisiin. En ole kaivannut magneettien täytteisiä ovia ja ne olisivat aina silmissä, koska nuo ovet näkyvät olohuoneen puolelle. Meille ei tullut nyt kovin suosittua aamiaiskaappia, kaikki pienkoneet ovat tasolla, mutta ne jäävät sopivasti piiloon kulman taakse.
Liesi on saarekkeen toisella puolella, samoin uuni ja ratkaisu on toiminut hyvin. Parasta on kokatessa katsella maisemia ja minä en näe telkkarin ruutua mistään kohdasta tästä, koska se jää kuolleeseen kulmaan olohuoneen nurkkaan. Tämä oli tarkkaan mietitty juttu.
Parolan aseman joulumyyjäisistä lähti mukaani Rinkisen Katjan tekemä Kissa paperipussi, joka kätkee sisuksiinsa meidän kissan eväät. Näitä saapi Katjan kaupasta tilattua kotiinkin. Ostin toisenkin kassin, siitä joskus lisää. Katjan säkkikauppaan pääset tästä.
Yksi keittiömme hyviä puolia on se, että ovesta pääsee suoraan terassille. Tämä on erittäin hyvä myös tulee kauppakassien kanssa kotiin. Jäähdyttelemme ruokia paljon terassilla ja kesällä todennäköisesti grillaamme ja juomme useammat terassikahvit omalla terassilla.
Olette saattaneet huomata että blogini ulkonäkö on muuttunut. Menin ostamaan uuden blogipohjan, jonka asensin, mutta eihän se sellaisenaan toiminut ollenkaan. Nyt päätin ottaa käyttöön joksikin aikaa bloggerin vanhan pohjan, kunnes löydän tai teetän uuden ulkoasun koko hela blogille. Alan olla kyllästynyt itse vääntämään ulkoasua ja taidan ottaa yhteyttä pariin kollegaan, joiden tiedän tekevän hyvää työtä näiden kanssa.
Rapsakkaa uutta vuotta teille. Huomenna lähden yli viikon tauon jälkeen juoksulenkille.
Keittiön meille suunnitteli Keittiömaailmasta Soile Pellinen ja kodinkoneet toimitti Teknikset.
Mitäs pidätte keittiöstä?
# Tuotetietojen maininnasta ei ole tullut alennusta tai hyvitystä blogin pitäjälle.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
©
Reelinki. All rights reserved.



