tiistai 16. helmikuuta 2016

.Valkeita seiniä.

Hei hei ruskeat kipsilevyseinät. Katselin teitä kauan ja en jää teitä ikävöimään. Tasoitemies on tullut talolle ruiskuineen ja peitellyt teidät valkoiseen huntuun. Talosta tuli sata kertaa valoisampi, vaikka ikkunat on peitetty muoveilla. Ehkä myös auringolla, joka tänään paisteli Pirkanmaalla oli osuutensa tähän. Kaikki seinät ovat pystyssä ja talo näyttää juuri siltä miltä pitikin. Kun itse osallistuimme piirtämiseen, saimme turhat neliöt karsittua pois ja satsasimme niihin tiloihin, jotka ovat meille ne tärkeimmät. Ehkä tämä kaikki uurastus on kuitenkin ollut vaivan väärtti. Valmistumisaika on annettu kesäkuun puoliväliin. Pääsisimme siis juhannukseksi uuteen kotiin. Viime vuonna siihen aikaan talon kohdalla oli pelkkä pelto. Miten kaikki tapahtuukin lopulta niin äkkiä?


Meidän Manu kissa on aika metka kolli. Nyt kevään tullen se aloittanut sellainen naukukonsertin, että hoh hoijaa.  Meillä on myös flunssaa ilmassa, puolet perheestä on jo sairastanut. Itse olen säästynyt toistaiseksi ilman.


Pehmeätä viikon jatkoa juuri sinulle siellä.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig