torstai 16. elokuuta 2018

.Ikean uusi 2019 kuvasto ilmestyy - Muistellaan menneitä ja luodaan uutta.

Iina Vuorivirta ja Sammanhang hylly

Varma syksyn merkki on Ikean uuden kuvaston ilmestyminen. Itse rakastan kuvastoja. Olen sitä sukupolvea jolloin Anttilan kuvaston kolahtaminen postiluukusta oli tapaus. Minua harmittaa niin paljon ettei vanhoja 1970 luvun Anttilan kuvastoja tullut säilytettyä. Äitini tilasi paljon vaatteita meille sitä kautta.  Muistan myös Elloksen alkuajat. Ikean kuvastoja jotkut keräilevät. Minäkin keräsin aikani kunnes päätin lopettaa ja säilyttää vain tärkeimmät.

Tämä vuonna on Ikean 75 vuosi. Sen kunniaksi on palattu vanhoihin tuotteisiin joita julkaistaan pitkin syksyä. Innostun tuota Råane tuolista ja Fårgstark vitriinikaapista. Näitä saa lokakuussa.  



Ehtaa 1980 lukua on sähkönsininen, punainen ja oikea keltainen. Ei mitään välivärejä vaan ihan niitä aitoja sävyjä. Sävyjä jotka eivät jätä ketään kylmäksi.


Saralena tyyny on tosi kaunis.


Havsta säilytys ja pöytäsarja on aitoa puuta, sarja ilmestyy lokakuussa.

Vastasin itse tuohon kyselyyn sisustustyyleistä.  Toivoisin että nyt myös Sinä siellä miettisit sitä mistä Itse oikeasti pidät, välittämättä siitä mitä muut siitä ajattelevat. Kun viihdyt kodissasi, se on myös viihtyisä muitten silmissä. Ja loppujen lopuksi sillä mitä muut kodistasi ajattelevat ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on se, että koet olevasi kotonasi, oli se sitten millainen hyvänsä.

Tällä hetkellä on Ikean kuvaston julkaisutilaisuus Helsingissä Korjaamon vaunusalissa. Käyn poimimassa oman kuvastoni varmaan ensi viikolla Ikeasta, koska jään vapaalle ja yhden päivän vapaistani aion käyttää Ikean käytäviä kuluttaen.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig