keskiviikko 15. helmikuuta 2012

.Haaste.

Sain haasteen Näköisiä kulmia blogin Hannalta. Kiitos sinne.  Haaste on tarkoitettu pienelle blogille (alle 200 lukijaa) Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa omista pienistä blogisuosikeista nimetä 5 ja kertoa itsestään 8 asiaa, joita lukijat eivät vielä tiedä. Ja sitten lähtee:



1. Olen sairaanhoitaja mutta sivupersoonaltani artesaani, koulutuksen saanut ompeluun ja puusepän töihin

2. En tule toimeen ilman kahvia. Aamu lähtee käyntiin kahvilla.

3. Olen intohimoinen kirpputorien kiertäjä ja kerään Sarvista, katrilli on suosikkini.

4. Haaveilen kesämökistä johon saisin keräillä kaikenlaisia aarteita.

5. Kun lopetin tupakanpolton päätin että käytän säästyneet rahat sisustuslehtiin, ja niitä on kertynytkin aika läjä.

6. Laulan paljon ja kuuntelen musiikkia, jos kuuntelussa on tauko alan voida huonosti. Musiikki on lääkettä moneen vaivaan.

7. Jos täytyisi valita menettäisinkö näköni vai kuuloni, niin ehkä kuitenkin mieluummin kuuloni, vaikka en kestäkään ilman musiikkia.

8. Haluan vielä jonain päivänä perustaa oman yrityksen, mikä se sitten ikinä onkaan tekisin työtäni intohimolla.

Sitten haastetta eteenpäin:

Omasta pajasta Minna-Leena -> Uskomaton energia ja kekseliäilyys huokuu tästä blogista.

 Vastarintama  -> Rintamamiestalon tuunausta omalla varmalla tyylillä.

Taulu ja tapetti -> Hauskaa sisustusta ja kiva pikku putiikki löytyy täältä

Lisbet E -> Kauniisti toteutettu lifestyle blogi.

Arjen ihanuus -> 60 luvun tyylillä pienellä budjetilla. Hieno tulokas.

Olette haastettu kertomaan blogeissanne kertomaan 8 asiaa itsesstänne mitä lukijat eivät vielä tiedä.
SHARE:

3 kommenttia

  1. Kiitos haasteesta ja hauskoista tunnustuksistasi!

    VastaaPoista
  2. Hei, kerkisin juuri haastaa sinut samaan näkemättä tätä postausta :)

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä M.
    Anna M. kiitos tunnustuksesta ja kiitos haasteesta, olisin vastannut jos en olisi tätä jo kerennyt tekemään. Poiketkaahan toisetkin kommentoimaan.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig