maanantai 1. huhtikuuta 2013

.Elle Decoration UK.






Luen todella paljon sisustuslehtiä, mutta tein alkuvuodesta periaatepäätöksen olla ostamatta yhtään, koska edellisetkin ovat vielä lukematta. Olen pysynytkin päätöksessäni, mutta pääsiäisen aikaan ostin Kotivinkin, ihan sen takia että oma kotimme on siinä. Olen yllättynyt lehden nykyisestä sisällöstä, joka on todella laadukasta, tekijöistä löytyy paljon tuttuja nimiä ja saatan jäädä lukijaksi lehdelle, erittäin pitkän tauon jäkeen.

Glorian kodin uusin numero eksyi myös ostoskoriini ja pidin näkemästäni. Kivoja juttuja, inspiroivia tarinoita ihmisistä ja heidän kodeistaan, pidin uudistuneesta Glorian kodista ja lehti alkaa minun mielestäni olla tämän hetken parasta suomalaista sisustuslehtiantia. Arvostan itse alusta loppuun saakka hiottuja juttuja, ja sitä että lehden linja pysyy kautta linjan laadukkaana. Ostajalle jää se kokemus, että rahoilleen saa vastinetta.

Juuri tällä hetkellä omat nurkat eivät voisi vähenpää kiinnostaa. Niinpä uppouduin pariksi minuutisti töistä tultuani Pinterestin syövereihin ja sieltä löytyi tämä helmi. Elle Decoration Uk on julkaissut jutun tästä upeasta kodista. Koti sijaitsee Kööpenhaminassa ja sen omistaa anette trampedach, hän pitää antiikkiliikettä Kööpenhaminassa.



SHARE:

2 kommenttia

  1. Minulla myös lehtienostokielto menossa ! Korvaan lehdet virtuaali-lehdellä eli Pinterestillä!
    Kaunis tuo asunto..Ellessä on usein tosi kivoja juttuja! :)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig