lauantai 27. heinäkuuta 2013

.Remppaa remppaa.




Olemme asuneet paritalon puolikastamme nyt yli kuusi vuotta. Mieli halajaa isompiin neliöihin, lähinnä säilytystilan puutteen takia.


Hamsteriluonteemme eivät tätä tosiseikkaa ainakaan helpota yhtään. 108 neliötä jossa asuu kaksi aikuista ja kaksi alakouluikäistä lasta + kissa.  Vaihtoehtoina on joko rakennuttaa uusi talo tai ostaa vanha. Mikään ei juuri nyt tunnu järkevältä. Asuntokauppa seisoo, lainan korko on vuodelta 2008, joilloin saimme rahaa vielä "halvalla". Eli tilanne on +-o. Koko kesä on mennyt näitä vaihtoehtoja pyöritellessä ja pieni breikki viime viikolla helpotti hieman tilannetta. Me emme näet osaa päättää.

Tällä hetkellä suunnittelemme laajennusta yläkertaan, siellä olisi 20 neliötä tällä hetkellä kylmää vinttitilaa, joka toisi helpotusta tilanteeseen. Seuraava vaihe on se, että kunhan rakennusihmiset kunnassa palaavat töihinsä koetamme kinuta rakennuslupaa laajennukselle. Haluaisimme tehdä myös olohuone keittiöstä toimivamman. Koko keittiö siis räjäytettäisiin atomeiksi. Näihin kuviin ja tunnelmiin... Tarvitsemme myös pätevän arkkitehdin tekemään tähän suunnitelmat, jos tiedät jonkun pirkanmaalta niin hihku kovaan ääneen.

Pics are from Tiny house design
SHARE:

2 kommenttia

  1. Muistatkos meidän vanhan kodin kylmästä ullakosta tehdyn "yläkerran"? Se oli virallisesti vain muutettu lämpimäksi varastotilaksi, ja rakennustarkasta kommentoi että saahan varastotilaan toki mennä kiinteätkin portaat. Kattoikkunaan piti hakea lupa (kaavamuutos) mutta sellainenkin saa varastossa olla. Viralliseen huoneeseen emme olisi lupaa saaneet. ;)
    eristykset tehtiin itse, rappuset tilattiin mittoihin ja ukko kävi ne asentamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu muistan. Taisin käydä tilaa ihastelemassakin, se oli onnistunut muutos. Mekin tehtiin kylmä varastotila edelliseen rivitalokolmioon, mutta se oli oikeasti varastotila, ei ilmanvaihtoja eikä ikkunoita. Tuonne vintille saisi oikeasti hyvin tilaa, eiköhän lupa heltiä kun nätisti kysyy :D Teiltähän me saadaankin hyvin vinkkejä jos lähdetään tuohon puuhaan, tällä hetkellä ei rahkeet riitä enempään. Jämähdetään tähän. Kohtahan nuo lapsetkin lentää pesästä ja ollaan ihmeissämme neliöittemme kanssa. ;D

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig