torstai 28. tammikuuta 2016

.Parketin valitsemisen vaikeudesta.

Parketin valinta tulevaan kotiin on aiheuttanut jo farssin kaltaisia piirteitä meidän perheessä. Lapsetkin ovat jo kyselleet että mikä Kumma parketti meille oikein tulee, kun asiaa ei saada päätettyä. Asiasta saa tehtyä elämää suuremman fiksaation jos niikseen tulee. Valintaa ei ole ainakaan tehty naisihmiselle helposti. Valinnan varaa on enemmän kuin tarpeeksi. On sävyjä, käsittelyjä ja ties mitä ominaisuuksia joiden käytännöllisyydestä ei voi mennä takuuseen.

 Kahteen edelliseen asuntoomme on valittu 3-sauvainen ihan tavallinen tammilautaparketti. Valinta tehtiin ilmoittamalla rakennuttajille, että haluamme tammiparketin ja piste. Ensimmäisessä asunnossa parketti olikin todella hyvälaatuinen, tasavärinen ja hyvännäköinen. Toisessa asunnossa taas ei. Se oli ensinnäkin asennettu väärään suuntaan. Laudat menivät valoa vasten, kun ne pitäisi mennä valon suuntaisesti. Parketissa näkyi selkeitä värieroja, ja kaiken lisäksi muuttovaiheessa parkettiin tuli kolhuja, joita rakennuttaja neuvoi korjaamaan vahapuikolla. Nuo jäljet olivat keskellä olohuoneen lattiaa, paikassa joka oli aina silmissä. Lisäksi nuo kolot tummuivat vuosien aikana ja parketti alkoi ärsyttää päivä päivältä enemmän omaa silmää.

Edellisen asunnon parketti

Nyt päätin panostaa valintaan, ja voitte vaan kuvitella mitä se on kun perfektionisti valitsee parkettia, jonka pitää olla täydellinen. Tuon lisäksi se ei saa maksaa lähes 100 euroa neliö. En halua laminaattia, enkä linoleumia, saati vinyylia, vaan parkettia, joka on kaunis ja aikaa kestävä, helppo hoitaa ja hyvälaatuinen. Toki mieheni mielipide painaa myös vaakakupissa, mutta hänelle nuo edellä mainitut asiat eivät ole aivan yhtä tärkeitä kuin minulle. Haluaisin Timberwisen parketin mutta en ole valmis maksamaan siitä niin suolaista hintaa, että saisimme kaksi lattiaa halvemmalla materiaalilla päällekkäin.

No mitä nyt sitten olemme päättänyt valita. Se on kuulkaa sillätavalla, että valinta tehdään näistä kahdesta vaihtoehdosta, jotka ovat nämä seuraavat.

Novafloorin myymä Parador Classic 3060 Tammi Living 1-sauva valkomattalakattu. Parketissa on pienet viisteet ja tuo on jo pienenä näytepalana tosi kaunis. Kuvassa hieman punertava mutta näytepala on vaaleampi. Novafloor varastoi parketit omissa varastoissaan ja säästyisimme parketin varastoimisen vaivalta. Hinta on novafloorin parketilla on erittäin hyvä, vain 44.90 € /m2

Parador classic 3060 Tammi living 1-sauva valkomattalakattu


Ellett design collection white matt 1-sauva valkomattalakattu
Ellett Design collection white matt 1-sauvainen parketti on hyvä vaihtoehto myös. Tässä parketissa mietityttää sen harjaus käsittely. Näytepala oli hieman tikkuinen ja parketissa on pieniä koloja harjauskäsittelyn takia. Tämä vähän arveluttaa. Tätä myyvät K-raudat, rautiat ja Parketti Romanoff. Neliöhinta jää 53 €/ m2.

Kuvissa nämä kaksi ovat aivan eri värisiä, luonnossa kuitenkin Parador on paremman värinen, kuin Ellet.

Parkettipähkinän lopputulos on se että meille ei lopulta tullut kumpikaan noista yllämainituista. Saimme Timberwisen Handwashed collection tammi GREY harjattu mattalakattu parketista niin tiukan tarjouksen Parketti Heralasta, että päätimme ostaa lattiamme heiltä. Voin lämpimästi suositella Timberwisea toimittajaksi. Muistakaa vain tilata lattianne ajoissa, ettei tule kiire.

Timberwise Handwashed collection tammi Grey harjattu mattalakattu 

Parketin ovh hinta on 89,90 € m2

Neuvottelemalla hinnasta on mahdollista saada tarjous !

Kuuma parketin valitsemislinja on auki. Haluatko vertaistukea? Kaikki valinnat, joita on yli miljoona aiheuttavat naiselle kamalan stressin. Miehet, ymmärtäkää niitä naisianne jotka eivät osaa valita. 

Olemme olleet aivan älyttömän tyytyväisiä meidän lattiaan. Timberwise on laadukas, ja aikaa kestävä valinta. Sen lisäksi se on ympäristöystävällinen ja kaunis. Eikä ole maksettu mainos tämä.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Ei oo helppoo ei. Mulla ei ole kokemusta noista, mutta mieleeni tuli, että parkettia ei välttämättä kannata asentaa aina valonsuuntaisesti vaan ennemminkin katsoa kumpi suunta on tilan kannalta edullisempi. Esimerkiksi pitkänmuotoisessa tilassa vaakaan laittaminen tekee ihmeitä tilan tunnulle. Mutta "vastavaloon" asentaminen vaatii tietysti asentajalta ammattitaitoa ja parketilta laatua, sillä mahdolliset epäkohdathan nousevat erilailla esiin kuin valonsuuntaisesti asennetussa :)

    Tsemppiä valintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi meillä on selkeä suunta tämä asunnon kanssa mihin suuntaan laudat laitetaan. Yksi asia vähemmän miettimistä. Olet ihan oikeassa, suunnalla voi vaikuttaa tilantuntuun.

      Poista
  2. Tsemppiä täältäkin valintaan :) (pähkinänruskean laminaatin keskeltä, joka kirvelee silmiäni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt vuokralla punainen merbau joka lähtisi vaihtoon jos olisi oma lattia.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig