torstai 13. lokakuuta 2016

.Laurens home at Design Files blog.

Tuo Togo kuvissa saa sydämeni pomppimaan, se on julkaistu samana vuonna kuin olen syntynyt 1973.  Togo on ollut haavelistallani pitkään.

 Tuo matto on niin ihanan värinen

Lauren ja perhe


Tuttua Ikeaa kylppärissä, meillä on tismalleen sama allaskaluste

Sisällä Interior Design on ollut blogissani esillä jo aiemminkin. Nyt The Design Files blogi Australiasta on julkaissut kuvat ja jutun Laurenin omasta kodista. Tykkään siitä kuinka hän toistaa vihreän eri sävyjä huoneesta toiseen. Makuuhuoneessa on käytetty samaa sävyä kuin Tikkurilan vuoden värinäkin tunnettu Vuono. Mutta Lauren on pongannut värin ihan itse. Ei siellä ole Tikkurilan värikoodeja käytössä. Hygge and Westin tapetti yhden huoneen seinällä vahvistaa ajatustani siitä, että meidän eteiseen tulee tapettia, vaikka sitä ei ole koko huushollissa missään muualla. Hygge and westin valikoimissa on irrotettavia tapetteja, mutta kuoseja on harmittavan vähän. . Löysin toisenkin Togon niin ihanassa värissä, että se minun on pakko saada. Säästän vaikka viisi vuotta, mutta se on saatava.

Esittelen kohta  tosi upean blogin Hollannista, joka voitti sikäläisen Blogger awardsin tänä vuonna parhaana sisustusblogina. Tässä alla yksi makupala blogista. Se on muuten upea ja sitä pitää mies, Kyllä mies. Oudompi juttu näissä hommissa. Ja sillä on kotonaan se Togo. En kestä.

Minulla loppui yövuoroputki, kolme yötä on ihan maksimi mitä jaksan valvoa, muuten menee rytmit sekaisin. Nyt yritän pysyä hereillä kahvin voimalla, mutta huonosti onnistuu, silmät lumpsuu kiinni koko ajan. Hyvää yötä murut.

Kuva The nice stuff collector blogista
 Tässä on karkki on The Nice Stuff Collector blogista

Kaikki kuvat The Design files

SHARE:

2 kommenttia

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig