perjantai 4. marraskuuta 2016

.Miksi ei jo voisi vähän fiilistellä.





Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Tampereen Sokoksen kanssa joululahjavinkkien merkeissä. Innostuin ja päätin lähteä katsomaan mitä heillä on tarjolla. Sokoksella on todella mistä valita. Kaikki tutut tuotemerkit ja sen lisäksi ihania uutuksia. Ihmiselle jolla on jo aivan kaikkea haluan antaa jotain kaunista, mutta sellaista joka kuluu pois. Sellaisia ovat ruokalahjat. Nicholas Vahen perusmausteet on kerätty kauniiseen laatikkoon Toolboxiin. Tuotteet ovat todella kauniita ja tuotteet laadukkaita. Näitä haluaisin saada itsekin.



Olen ylpeä Etelä-pohjalainen ja aina haluan mainostaa paikallista tuotantoa, jos siihen on mahdollisuus. Lapuan kankurit on ottanut tuotantoon nämä kuumavesipullot joita löytyy monessa eri värissä. Tuon Lapuan kankureitten sinisen Saaga uni huovan niin haluaisin. Se on täydellisen sininen. Pinossa on myös Lapuan kankureitten Corona huopia vasemmalla ja Aino huopia oikealla. Pinon alimmaisena vilkkuu Eskimo huopia jotka ovat samaa sarjaa noitten kuumavesipullojen kanssa.


 Kuumavesipullo harmaana


 Jouluisia värejä


Vähän kimallusta House doctorin tyyliin. Olen tosi iloinen siitä, että Sokos on ottanut uusia merkkejä valikoimiinsa. House Doctor on tanskalainen merkki, jota ovat tähän asti myyneet vain nettikaupat ja pienet kivijalkaliikkeet Suomessa.


Lyhtyjä on joka lähtöön.


 

Tämän tähden haluaisin kotiuttaa.


Tontuille tiukuja

Näitä tonttuja en voi vastustaa. Niitä voisin ostaa vaikka kuinka monta.


Ja nämä pikku ketut.


Ja nämä kaksi. En kestä. Vievät minun sydämen.

Omistajapäiviä vietetään Sokos Tampereella 16.-20.11.!
Saat kaikista normaalihintaisista käyttötavaratuotteista -20 % . Etu ei koske Marks & Spenceriä, Sokos Herkkua, Kahvila-ravintola 4. krs:ta, Caffe Patiota, kioskia eikä kauneushoitolan tai infopisteen tuotteita ja palveluita.
Sokos Ravintola Herkusta saat kampanjan aikana -20 % à la carte -annoksista.

Mukavaa ja leppoisaa viikonvaihdetta kaikille. Meillä se menee synttäreitä juhlien ja ulkoillen.

Kaupallisessa yhteistyössä // Sokos Tampere
SHARE:

6 kommenttia

  1. Oih, mikä yhteistyö ja mitä tuotteita!! 😀 Mä oon niin huono ostaa lahjoja ja aina mietin mitä sitä vois ostaa. Näö vinkkipostaukset on parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Olin tosi iloinen tästä mahdollisuudesta.

      Poista
  2. Olipas siinä monta hyvää lahja ideaa.
    Hyvää pyhäinpäivä viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että löysit ideoita. Samoin sinulle.

      Poista
  3. Lapuan Kankureitten valikoimissa on niin paljon herkkuja! Kuvissa vilahtava Corona-huopa meiltä jo löytyykin, lakankeltaisesta Saaga Uni -huovasta näen päiväunia. <3

    Onko tuo musta seinävaate/koriste myös House Doctorin?

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig