perjantai 26. toukokuuta 2017

Siirtonurmikon asennus

Siirtonurmikko ei ollut meillä ensimmäisenä mielessä, kun nurmikon kylvämisestä tuli puhe. Mielsimme nimittäin monen muun tapaan tämän tuotteen "eliittituotteeksi" eli sikamaisen kalliiksi. Oli kuitenkin mukavaa olla väärässä. Pyysimme tarjousta useammalta siirtonurmikkotoimittajalta ympäri Suomen. Hinnat olivat kutakuinkin samaa luokkaa kaikilla.

Saimme ystävällistä palvelu Nurmikko.fi Sarilta Vampulasta. He kasvattavat nurmikkonsa todella kestävistä lajikkeista, parhaista sellaisista. Siirtonurmi sisältää runsaasti juurtonurmikkaa (poa supina) sekä parhaita lajikkeita niittynurmikasta ja nurmikkopunanadasta. Tätä lajiketta käytetään golf kenttienkin pohjana. Meillä osa pihasta jää varjoon ja tämän nurmikon pitäisi sitä kestää hyvin.


 Siirtonurmikko on rikkakasvivapaata. Lisäksi tämä nurmikko on erittäin kulutuksen kestävää.

Nämä jos mitkä ovat ihania ominaisuuksia. Me olemme käyttäneet paljon aikaa edellisillä pihoillamme hyökäten voikukkia vastaan. Vielä niitä ei ole näkynyt yhden yhtä. Nurmikkoa ei myöskään tarvitse varoa yhtä pitkään kuin siemenistä kasvatettua. Niinpä päätimme naapureiden kanssa kimpassa tilata nurmikot Nurmikko.fi n kautta.

Mitä enemmän nurmikkoa tilaa, sitä halvempi on neliöhinta. Vinkkinä siis muillekin, tilatkaa kimpassa, säästätte rahdeissa ja nurmikon neliöhinta laskee.


Pihatyömme pohjat valmistuivat sopivasti helatorstaiksi ja saimme sovittua nurmikon toimituksen keskiviikoksi. Huolellisten pohjatöiden jälkeen meille jäi nurmikkorullien avaaminen ja paikalleen laittaminen. Se olikin yllättävän nopeaa puuhaa. Meiltä kahdelta meni 400 m2 nurmikon levittämiseen yhden työpäivän verran aikaa ja hukkaa meille ei jäänyt yhtään. 


Nyt piha näyttää todella hyvältä ja on ilo ottaa kesää vastaan melkein valmiilla pihalla. Nurmikko jo nyt ihanan vihreä. Sitä täytyy nyt ahkerasti kastella, että kasvu ja juurtuminen lähtee kunnolla käyntiin. Vielä meille jää puuhaa istutusten kanssa ja kiveys jää tehtäväksi myöhempään ajankohtaan.

Pärjäsimme näillä kahdella työkalulla tosi hyvin. Plus tietysti sadetin oli päällä alusta lähtien.

Siirtonurmikon plussat
Nopeasti valmis nurmikko
Ei niin kallis kuin voisi kuvitella
Asentaminen on helppoa
Kulutuksenkestävä
Kaunis katsella, ei itämättömiä kohtia

// Kaupallinen yhteistyö //

2 kommenttia :

  1. Olen innoissani teidän puolesta. Kesän mittaan tekemään istutuksia sitten, odotan näkeväni siitäkin juttua kun on sen aika. Onnea nurmikon omistajille.et

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa uudestaan