perjantai 1. syyskuuta 2017

Kesä kääntyy syksyyn


Tämä vuosi on ollut, miten sen sanoisi. Nopea. Tuntuu että kesä juuri vasta alkoi ja nyt se jo loppuu. Sain kaapattua maljakkoon pallohortensian tänä syksynä istutetusta puskasta. Iskin se maljakkoon, jonka löysin kirpputorilta. Jonkun itse tekemän, pohjassa on kaiverruskin. Tänä syksynä olen jo poltellut kynttilöitäkin, itselleni aika epätyypillistä puuhaa, en ole mitään hullu kynttilänainen joka alkaa joka syksyisen kynttilöitten polttelun, heti kun illat pimenee. Mutta se on itse asiassa aika mukavaa puuhaa. 


 
Laitoin kirjahyllyyn nämä isot puiset nopat, jotka ovat yhdestä pihapelistä peräisin. Sitä ei ole kovin ahkerasti pelattu ja mietin, mitä noilla oikein voisi tehdä. Sitten ajattelin että koristellaanpa niillä vaikka kirjahyllyä.



Kaappasin tänään kotimatkalla tuon sutipuun mukaani Ikeasta. Mittaa sillä on minun pituuteni verran, eli komeat 160 ja risat päälle. Neljäkymppiä noin isosta huonekasvista ei ole paljon. Sain olohuoneen nurkkaan jotain, mitä se on kaivannut.

Hyvää viikonloppua. Ja muistakaa osallistua Habitare messulippuarvontaan täällä blogissa.
SHARE:

2 kommenttia

  1. Onpa hieno tuo sutipuu! Osaatko sanoa onko se kuinka haastava hoitaa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Sen ei pitäisi olla. Ohjeissa kerrotaan sen tarvitsevan runsaasti vettä kerralla ja sitten kunnolla kuivaksi. Muuten alkaa tiputella lehtiä. Tarina kertoo että tämä olisi ns "helppo" huonekasvi. Sen takia uskalsin sen meille kotiuttaa. Katsotaan puolen vuoden päästä mikä on tilanne ;D

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig