sunnuntai 9. joulukuuta 2018

.Kohti aineetonta joulua.

Terveiset sateisesta Helsingistä. Vietin siellä viikonlopun tyttäreni kanssa kaksin. Kaupunkiin oltiin saatu uusi moderni Kirjastotalo Oodi, jota ihmettelimme ja ihastelimme. Oli niin mukava viikonloppu. Vietimme aikaa kiertäen Kiasman, ostareita ja Imogen Heapin konsertissa Savoy teatterissa. Upea oli. 
Ja tietysti Tuomaan markkinoilla joista suurin osa kuvistakin on.




Modernisti Kodikkaan Kerttu heitti meille bloggareille ilmoille haasteen kirjoittaa kohtuullisesta joulusta. Haaste menee näin:

Millainen on kaunis ja kohtuullinen joulusi? Kerro ideoita siihen, kuinka teet  kestäviä valintoja tunnelmasta tinkimättä.  

Jouluun asetetaan valtavasti paineita. Koti täytyisi olla viimeisen päälle puhdas, ruoat itse valmistettuja, lahjat kaikki vimpan päälle valittuja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vuosi vuodelta minua ahdistaa enemmän jouluun sijoitettu raha. Se ei ole ihan vähän ja monella perheellä ei ole rahaa. Yhtään. Muistissani on joulu parin vuoden takaa, jolloin meidän perheellä rahat olivat totaalisen loppu. Mutta joulu oli silti lämminhenkinen ja opetti kantapään kautta oleellisimman. Onnea ja iloa ei osteta rahalla ja tavaralla. Saimme katsella lasten iloa ja iloitsimme pienistä asioista. Rakennusaikana kaikki rahat menivät ja sitä ei tullut ovista eikä mistään muualtakaan ylenmäärin. Lapsille tuli käsitteeksi: ei ole. Kokemus oli opettavainen ja silmät avaava.



Ehkä juuri tuon takia, ja muutenkin kun tuntuu että välillä mikään ei riitä, haluan mennä enemmän kohti aineetonta lahjojen antamista. 

Jos saisin yksin valita millaisen joulun haluaisin viettää ilman kenenkään muun toiveita, se olisi mahdollisimman aineeton. Aikuisten kesken olemme päättäneet, ei isoja lahjoja ollenkaan.


Esimerkiksi teatteriliput elokuviin tai teatteriin ovat mielettömän ihana lahja. Kirjastosta voi nykyään lainata lautapelejä, dvd- levyjä ja kirjoja. Olisiko ihan hölmöä vain käydä valitsemassa toiselle kirja kirjastosta, laittaa se pakettiin ja antaa toiselle lupauksella että palauttaa sen takaisin joulun jälkeen. Minä itse ilahtuisin hyvin valitusta kirjastonkirjasta, jonka toinen on minulle valinnut.



Lahjoja voi ostaa myös kierrätettynä. Olen kuullut luotettavalta taholta että lahjoja ostetaan  paljon kirpputoreilta. Riippuu tietenkin lahjan saajasta miten hän asiaan suhtautuu. Aikuisten kesken voi tehdä päätöksen että lahjoja ei osteta.

Myös lapsille voi opettaa että lahjojen määrä ei ole verrannollinen rakkauden määrään mitä he saavat. 

 
Anna lahjaksi toiselle aikaasi. Vietä laadukasta aikaa ystäväsi kanssa, järjestä se molemmille kiireettömäksi hetkeksi jolloin molemmat rentoudutte.


Joulukoristeitakin voi ostaa kirpputoreilta. Voi myös vierailla  vaikka sukulaisten joulukoristelaatikolla. Tai sitten kierrättää omia koristeitaan. Meillä on vuorovuosin koristeita esillä. Toiset lepäävät kaapissa sillä välin kun toiset ovat esillä.


Joulukuusi on se mikä tuo tunnelmaa. Meillä on perheessä niin paha allergia että emme voi tuoda kuusta sisälle. Kuusen voi vaikka askarrella seinälle. Tai laittaa ulos. Muovikuusikin meillä on, mutta tunnelma ei ole sama. Ja harmituksen määrä hiilijalanjäljen jättämisestä ottaa pannuun edelleen.


En lähettäisi joulukortteja lainkaan, vaan laittaisin rahat hyväntekeväisyyteen.


Eikä yhtään suklaata. Hups, tähän en kyllä pysty, koska olen kuitenkin ihminen (nainen) ja erittäin perso suklaalle. Niin että jos mieheni nyt sattuu tätä lukemaan, niin osta hyvä mies sitä suklaata. Jos olet jonkun toisen mies, osta sitä vaimollesi, siskollesi, tyttärellesi. Sillä ei mene pieleen, Ikinä.



Rentouttavaa joulunalusaikaa kaikille.
SHARE:

5 kommenttia

  1. Suklaatoive noteerattu! ��

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Minä olen se poikkeus joka vahvistaa säännön, eli en juurikaan välitä suklaasta. Äklömakiaa, hyhhyh. Äijänikin tietää että Muijansa ilahtuu enemmän hyvin savustetusta kalasta kuin konvehtirasiasta. Meillä on tänä vuonna tulossa aineeton puuhajoulu, koko perhe innolla mukana. Jokainen saa toivoa mitä tahtoo tehdä. Joulukuusen sijasta meille tulee joulukelo, jos Äijä ehtii semmoisen etsiä ja kotio raahata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kaikki naiset eivät toki välitä suklaasta. Pystyispä itsekin olemaan ilman, mutta ku en pysty. Puuhajoulu ja joulukelo on kyllä molemmat tosi hyviä ideoita. Miten toimii tuo joulukelo?

      Poista
  3. Really nice and informative blog, keep it up buddy…Thanks for sharing

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig