maanantai 3. joulukuuta 2018

.Suunnanmuutoksia ja elämän makuista elämää.

Olen tämän syksyn aikana pohtinut vakavasti alan vaihtoa tai lähinnä suunnan vaihdosta elämässäni. Painopisteenmuutos voisi olla kuvaavampi sana tälle kuin alan vaihto koska minulla on kaksi ammattia.  Olen aikaisemmalta koulutukseltani artesaani ja käsillä tekeminen on minulla verissä. Olen viime vuosina kuitenkin tehnyt enemmän sairaanhoitajan työtä ja panostanut täysillä ihmisten hoitamiseen.

Kuva meiltä // instagram

 Nyt kuitenkin elän tilanteessa, jossa on haluan tehdä selkeän valinnan. Rakastan ihmisiä, tarinoita, asuntoja, käsilläni tekemistä, estetiikkaa. Olen facessa pohtinut kaikenlaisia aloja puolileikilläni. Haluan löytää elämääni tasapainon ja päätöksen jota seurata. Olen sen tehnyt. Se on ollut minussa kauan. Silloin kun lähdin kouluttautumaan sairaanhoitajaksi harkitsin vakavissani myös toista ammattia mutta tein silloin valinnan joka oli mielestäni sillä hetkellä oikea. Koska myös oikeissa töissäni minulta paljon on kyselty sisustamiseen liittyviä vinkkejä, niin tuntuu aivan älyttömälle miksen toteuttaisi toista puolta itsestäni enemmän. Kun se on viemässä koko käden muutenkin.

Inspiraatiokuva // lähde tuntematon


Olen vuosia seurannut blogeja ja saanut mieletöntä inspiraatiota niin monesta lähteestä että pakahdun kuin niitä kaikkia mietin. Kuitenkin haluan nyt nostaa kolme Ihanaa Suomalaista Naista esille,  keitä ajattelemalla saan voimaa alkaa toteuttaa sitä, mikä tuntuu minusta kaikkein kiinnostavimmalle. Se ei ole yksi ja ainoa ammatti, vaan muuntautuva ja elävä ala, jolla voin ja saan toteuttaa itseäni niin paljon kuin haluan. Eikä se estä minua hoitamasta ihmisiä, painopiste muuttuu.

Suvi

Visusilvan halusi muuttaa elämänsä, itse asiassa perheensä elämän. Puhui asiasta ääneen ja asia toteutui. Yksinkertaista,  mutta niin toimivaa ja uskon todellakin että äänen puhumalla asiat saavat oikeat mitat. Koko kolmihenkinen perhe asuu tällä hetkellä Tanskassa ja elävät unelmaansa. Suvi valokuvaa, opiskelee ja hoitaa pientä poikaansa. Ja minusta vaikuttaa että hän on tyytyväinen tekemäänsä valintaan ja ihailen hänen rohkeuttaan.

Kuva Visusilvan

Jutta

Tuo sisustusvelho Oblik blogin takana joka koulutti itsensä muotoilijaksi, tekee huikeaa uraa BO lkv:llä. Hän sisustaa  asuntoja, tekee projekteja, DIY juttuja ja nauttii tästä kaikesta. Hänkin teki muutama vuosi sitten vielä jotain aivan muuta, pankkialalla ja halusi muuttaa elämänsä suunnan ja onnistui. Miksen minäkin voisi? Olen seurannut häntä pitkään ja inspiroidun valtavasti hänen tekemistään sisustusprojekteista ja DIY jutuista.



Kuvat Oblik

Frida

Kauneuden lähettiläs, jonka töitä on ihastellut jopa tasavallan presidentti tänä vuonna Asuntomessuilla. Valokuvaaja, visualisti, oman tiensä kulkija. Inspiraaton lähde ja jakaja. Kouluttaja jonka käsistä on ilmestynyt jo useana vuonna Hyvä vuosi kirja. Hän ottaa niin kauniita kuvia että pakahdun ja sisustaa tyylillä, ekologisesti ja kauniisti ottaen huomioon niin monia seikkoja.




Nämä kolme vain muutamia mainitakseni ovat inspiraationi lähde. Kun ihminen alkaa toteuttaa sitä mistä hän kaikkein eniten nauttii, hän puhkeaa kukkaan. Niin minä uskon ja niin aioin tehdä. Elämä on liian lyhyt siihen että jättää unelmansa toteuttamatta ja jää miettimään, miksi en uskaltanut. En halua jättää tätä tilaisuutta käyttämättä, koska nyt on oikea aika. 

Long story short for my foreign readers. I have desided to change my focus in working life. I have been working as a nurse for eight years, now its time to do something new. 

SHARE:

2 kommenttia

  1. Voi ei... sinua ihana Terhi. Kaikista maailman ihmisistä sinä nostat minut kärkikolmikkoon. Olen niin otettu, että nyt eivät sanat enää riitä. Kiitos <3
    Uskon ihan täysillä siihen, että kun tekee elämästään oman näköisen ja toteuttaa omia intohimojaan, niin siitä tulee paljon mielenkiintoisampaa ja antoisampaa. Toivoisin, että jokainen voisi herätä uuteen aamun ajatellen, että onpa ihanaa aloittaa uusi päivä ja sen mukanaan tuomat työt. Tätä kaikkea ja paljon onnistumisia toivon myös sinulle. Luota siihen, että siivet kantavat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida noista sanoista. Niillä on iso merkitys. <3 Sitä minä juuri toivon että voin aloittaa päiväni hyvillä mielin, intoa täynnä, haasteita pelkäämättä. Hyvää loppuvuotta sinulle, tuokoon se tullessaan kaikki ne asiat joita toivot.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig