Mikä puutarhassasi on parasta
Käytimme rakennusvaiheessa pihasuunnittelijaa mutta loppujen lopuksi olemme tehneet pihan aika lailla oman päämme mukaan. Saimme hyvät suuntaviivat suunnitelusta suunnittelijalta. Selkeys on kaikkein parasta. Olemme rakentaneet pihaa valmiiksi palan kerrallaan. Nyt isoimmat työt kuten kiveykset ja asfaltti ja aidat ovat valmiit.
Mitkä ovat lempikasvejasi/lempielementtejä pihalla
Pionit ja kuunliljat ovat suosikkejani. Niitä voisin istuttaa vaikka kuinka paljon. Pihalla on runsaasti tilaa laajentaa istutuksia ja tarkoitus on rakentaa pihaa pikkuhiljaa voimien mukaan. Suunnitelmia on monenlaisia ja olen vuosien mittaa oppinut kärsivällisyyttä siinä suhteessa ettei kaikkea tarvitse tehdä kerralla valmiiksi. Nämä kuunliljat olen saanut kahvipakettia vastaan Nokialaiselta puutarhurilta, joka halusi näistä eroon.
Mukavin ja ikävin puutarhatyö
Mukavinta on kitkeä rikkaruohoja, jos istutuksia on liikaa se on myös kaikkein ikävin työ. Sen takia olen pitänyt istutusalueet maltillisina, koska en kestä rikkaruohoja perennapenkeissä. Haluan pitää kantaten penkkien reunat siistinä.
Miten vietät aikaa pihalla
Paljon istuskelen terassin pihakeinussa ja nautin olostani. Luen lehtiä ja selaan nettiä. Haahuilen paljain jaloin pitkin pihaa nyppimässä rikkoja milloin mistäkin.
Mitä suunnitelmia sinulla on puutarhalle
Laajentaa istusalueita vähitellen laajemmiksi. Myös jonkunlaisen pergolaseinäkkeen rakentaminen etupihalle on ollut suunnitelmissa.
Mitä olet oppinut puutarhanhoidosta
Ei kannata ahmaista liian isoa kakkua kerralla. Kannattaa myös antaa pihalle aikaa ja miettiä tarkkaan mitä mihinkin kannattaa istuttaa. Kannattaa käyttää ammattilaista jos oma näkemys ei riitä siihen mitä pihalta haluaa.
Mitä syötävää pihalta löytyy
Tällä hetkellä raparperia,tomaattia, kesäkurpitsaa, pensasmustikoita, vadelmaa ja mustaherukkaa. Kaikki nämä on istutettu tänä keväänä, joten satoa on odotettavissa vasta ensi kesänä. Paitsi istutussäkeistä.
Millaisista puutarhakalusteista pidät
Tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa. Kalusteemme ovat vähän sitä sun tätä. Uusin tulokas on etupihalle äitienpäivänä kasattu pöytäryhmä. En pidä liian sliipatuista kalusteista.
Vinkkisi puutarhurille
Suunnittele selkeät istusalueet ja mieti tarkasti minkä kokoisia kasveista tulee kun ne kasvavat täyteen kokoonsa. Multaa ei kannata säästellä. Perennapenkkejä voi perustaa myös nurmikon päälle, tätä olen ajatellut toteuttaa omalle pihalle, kun kaikki alueet on nurmetettu enkä halua kaivaa nurmikkoa ylös. Katetta kannattaa käyttää, jos ei jaksa kitkeä rikkoja koko kesää.
Millainen puutarhuri siis olet
Omapäinen, kokeileva, pedantti ja nautiskelija
Nappaa haaste ja kerro millainen puutarhuri sinä olet?
Nappaa haaste ja kerro millainen puutarhuri sinä olet?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina.