Pongasin tämän kaunottaren juuri myyntiin tulleista kohteista. Koskenkorva on kaunista maalaisseutua. Paikka on tuttu koska asuin itse opiskeluaikana Ilmajoella 2 vuotta. Minusta tuli sinä aikana puuseppä artesaani. Koulutukseni aikana keskityttiin koristemaalauksiin, huonekalujen entisöintiin ja puutöiden perusteisiin. Paljon on muistoja noilta ajoilta. Ajoittain teen edelleen kaikenlaista pientä nysväystä huonekalujen kanssa, mutta pääasiallinen tulonlähteeni vanhusten parissa hoivakodissa sairaanhoitajana.
Ihan ensimmäiset huokailut tämän asunnon kohdalla tulivat tämän kasvarin kohdilla. Mikä ihana keidas tämän onkaan.
No toinen ilonkiljahdus tuli tästä aitasta. Oman äitini talon kotipihassa on vastava aitta. Sinne ei saanut koskaan lapset mennä. En tiedä miksi, siksi nämä varmaan kiehtovatkin erityisesti. Mikä olisi mukavampaa kuin nukkua aitan ylisillä.
Kaunis kokonaisuus, jossa on sopivasti uutta ja vanhaa hyvällä maulla yhdistettynä. Rakennus on niin iso että siihen on oma sisäänkäynti yläkertaan. Se mahdollistaa monen sukupolven asumisen samassa talossa. Omat vanhempani asuivat juuri näin Jalasjärvellä naapuripitäjässä, kunnes ostivat oman talon Peräseinäjoelta. Se koti oli sitten lapsuudenkotini, josta luovuin haikein mielin kaksi vuotta sitten vanhempieni kuoltua.
Keittiössä on täysin samat värit kuin omassa kodisssa. Tuo ikkunan aluspenkki on sellainen mistä haaveilin meille, mutta päädyimme lattiaan asti meneviin ikkunoihin sen sijaan. Elämä on valintoja. Minusta tämä keittiö sopii tähän 1940- luvulla rakennettuun taloon tyylillisesti hyvin. Kauniit kehysovet ja mustat nupit ovat vanhahtavia ja sopivat mustavalkoisen ruutulattian kanssa hyvin yhteen.
Tämä ruokailutila on minusta erityisen kaunis. Sinne on tuotu vanhoja huonekaluja uusien pariksi. Tolix tuolit istuvat tänne kuin nenä päähän.
Vanhat kaapit ovat samaa värisävyä. Musta pönttöuuni on kaunis katseenvangitsija keskellä tilaa. Lämpö jakaantuu tasaisesti koko tilaan.
Niin se vaan on että musta väri ripoteltuna sinne tänne tekee sisustuksesta särmikkään. Kauniit esineet korostuvat kauniisti mustaa vasten.
Ihana salahuone yläkerrassa.
Tuollaista vanhaa laatikkoa olen metsästänyt torista ja ties mistä. Jos sinulla on sellainen ylimääräisenä niin vinkkaa. Olen kiinnostunut sellaisen ostamisesta meidän keittiöön.
Rouheat aidot kunnon lauteet. Maskuliiset. Täällä on taatusti hyvät löylyt.
Aivan ihana koti ja mikä miljöö. Just nyt tuli aivan mieletön koti-ikävä. Olemme menossa veljen tyttären ylioppilasjuhliin elokuussa, ei ole enää onneksi kauaa että pääsee niihin maisemiin taas missä ei silmä pökkää.
Kohde on julkaistu asunnon myyjän ja kiinteistövälittäjän luvalla. Postauksen julkaisusta ei ole saatu minkäänlaista rahallista korvausta.
Kohde on myynnissä Etuovessa täällä.
Ai niin meinasin ihan unohtaa. Kurkatkaapa kohteen 3D esittely. On meinaan hyvä.
Kaunis kiitos kauniista jutustasi ☺️ Sydäntä lämmitti. Ps: multa löytyy tommonen toinenkin laatikkopenkki 😉 Terkuin, Katja (talon omistaja)
VastaaPoistaSaanko jakaa tämän?
Voi kuinka ihana kuulla. Toivottavasti talo löytää pian uudet omistajat. Jos haluat myydä penkin, niin laita viestiä minulle suoraan. weetis@gmail.com
VastaaPoista