tiistai 2. huhtikuuta 2019

.Kevättä ja kukkapurkki-innostusta.

Siirsin huonekasvit täksi talveksi ruokailutilaan pois takan paahteesta olohuoneen puolelta, siitä ne eivät tykkää. Kikka toimi ja olen saanut pari viherkasvia jopa puskemaan uutta versoakin talvella merileväuutteen voimalla. Tästä innostuneena ajattelin että panostaa kivoihin ruukkuihin. Limoviikuna kuivatti lehtiään mutta on hengissä. Samaten kumipuu on hyvässä hapessa ja sen lehdet ovat oikein elinvoimaiset. Peikonlehteä ei saa tapettua millään hoidolla, joten jos etsit helppoa huonekasvia, osta peikonlehti. Toinen melko takuuvarma huonekasvi on juoru.

Ferm living Hourglasspots

Ferm living on tunnettu kauniisti suunnitteluista vihersisustamisen tuotteista ja nostan tänne blogiinkin esille Ferm Living Hour glass pots ruukkusarjan mistä erityisesti innostun. Joskus jonkun tuotteen kohdalla on vain tunne että tuo on pakko saada. Näin kävi sarjan kohdalla. Ne ovat kalliita, mutta minusta erittäin näyttäviä ja sen hyvin suunniteltuja. Näitä saa kolmessa eri koossa. Jos näitä ostan, niin se on sitten vuosikymmenen sijoitus viherosastolle. En yleensä osta mitään hetken mielijohteesta, vaan harkitsen erittäin tarkkaan mitä ostan. Mitä enemmän ikää tulee sitä tarkemmin ja harkitummin mitään sisustamiseen liittyvää ostan.

Ferm living Hourglasspots

Ovatko nämä sinun mielestäsi kauniita? Näetkö sinä näissä klassikon ainesta.

Nimittäin Ferm Living on tuonut markkinoille Plant boxin joka on jo klassikkotuote ja niin suosittu, että sitä on kopiotu moneen eri otteeseen. Kirjoitin sen kopiomisesta joskus täällä. Ilokseni huomasin että postauksen jälkeen erään huonekaluliikkeen myymää kopiotuoteen visuaalista ilmettä  on muutettu. Erittäin hyvä niin.


All pics // Ferm living
SHARE:

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

.Vaaleita pintoja ja viherkasveja.


Vappuna sateli vettä ja uppouduin lukemaan blogeja, niinkuin usein vapaalla teen. Sieltä löysin My Scandivanian home blogin kautta tämä kauniin blogin ja kuvat.
Serena and lilly Hanging Rattan Bench

Tämä keinu on niin ihana etten oikeasti kestä. Maksaa lähemmäs sata taalaa, ja jostain ulkomailta tämän rahti olisi varmaan toiset tuhat lappusen päälle. Vaaleanvihreä ulko-ovi on aika kaunis ja valkoinen kuisti, sekä iso viherkasvi siellä.




Ja sama linja jatkuu sisällä.

 Ensimäisessä omassa asunnossamme rivarikolmiossa meillä oli valkoinen laattalattia. Halusin sellaisen kun se kaikissa sisustuskuvissa näytti niin nätiltä. Se oli meidän perheessä katastrofi. Täynnä kaikkea mahdollista moskaa, joten unohdan illuusion meidän perheen valkoisesta kauniista kodista. Ihailen siis kauniita kuvia jatkossakin. Ei koskaan enää valkoista lattiaa missään muodossa.


Tuo peili ja lyhdyt ovat kauniit nekin. 

Koko postaus täältä ja alkuperäinen lähde täältä.

Tykkäsitkö?
SHARE:
© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig