sunnuntai 15. marraskuuta 2015

.Poimintoja Kädentaidot 2015messuilta.

Käsityöpaja Polulla Haukipudas

Noituus Design Frangile

Noituus Design

Noituus Design toimii Nuutajärvellä, kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä, osa tuotteista suupuhalletaan.



Kolme ylintä kuvaa Kimalaisen putiikista. Tuotteista osa tee puujätteestä, näin pystytään tuottamaan hyvin uniikkeja tuotteita.

Molla Mills esitteli kolmatta kirjaansa messuilla

Vuoden artesaani 2015 on Arttu Åfeldt

 Arttu Åfeldt on valittu vuoden artesaaniksi 2015. Arttu pitää  blogia, jonka löytää täältä -> ARTAFE

Onnea Arttu
Vuoden artesaani Arttu Åfeldtin työ

Kongaroo Kierrätyskankaista tehtyjä vaatteita

 Kangaroon sivut löydät täältä -> Kongaroo

4 H on muutakin kuin porkkanan kasvatusta
 Olen joskus itsekin kuulunut 4H kerhoon, minulle tuli jopa oma 4H lehti ja kesäisin myin itsekasvattamiani porkkanoita torilla. 4 H on muutakin kuin porkkanan kasvatusta. Tsekkaa toimiiko omalla paikkakunnallasi 4H toimintaa.



Upeat Helsinki aiheiset puvut By Anne Mustarastas

 Käsityöläisyyttä parhaimmillaan. Visio - Idea - Toteutus ja millä tyylillä, huh huh. Anne Mustarastas on tehnyt nämä Helsinki aiheiset puvut aidot rakennukset inspiraationaan. Sanon vaan että onpa kertakaikkisen taitavaa kädentaitoa.


Taito shopin Ebba Masalin kasviaiheiset julisteet ja tekstiilit taisivat olla messujen hitti. 

 Ebba Masalin on suunnitellut kasviaiheisia opetustauluja ja Kuopion Taito shop on ottanut ne uustuotantoon. Näitä löytyy keittiöpyyhkeinä, kortteina, tulitikkurasioina etc.

Tuotteita voit tilata täältä -> Taitoshop
Ihanat lapaset. Satumetsä oikealla on oma suosikkini

Tuotepaketin saa ostaa täältä tai Taito Pirkanmaan liikkeestä
Lempäälä rasat

Roosanauha langoista toteutettuja sukkia

Kivat messut

Vietin sunnuntaista päivää n 3000 muun messukävijän, seuranani oma tyttäreni, kanssa messuilla. Todella näyttäviä messuosastoja kolmen osaston verran. Paljon nähtävää, osa uutta, osa vanhaa, itselleni sain kipinän taas tehdä käsillä. Se tekee hyvää

// Yhteistyössä
TRE blogit
Suomen kädentaidot
SHARE:

3 kommenttia

  1. Mulla jäi käymättä, kun oli muuta ohjelmaa buukattu. Mutta kovasti ovat kävijät kehuneet, että paljon oli mielenkiintoista, kuten tässä sun postauksessa näkyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla olisi helposti kulunut vaikka kaikki kolme päivää. Muistutus itselleni taas mitä elämästäni kiireen (tekosyy) puuttuu. Omin käsin tekeminen on voimaannuttavaa.

      Poista
  2. Upeita kuvia ja bongauksia. Itsellä meni messut vähän lahjojen perässä laukkoessa ja muutamassa tunnissa jouduin käymään läpi, parempi olisi ollut tosiaan muutama päivä.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa uudestaan

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig