torstai 3. joulukuuta 2015

.Raksapäivitystä.

Ulkona näyttää tällä hetkellä tältä

Tervetuloa, rakennusaikainen ovi paikallaan

Keittiön ovi

Olohuoneesta kodinhoitohuoneeseen
 
Vanhempien makuuhuone ja vaatehuone tulee tähän

Keittiö

Keittiö

Kylppäri ja saunaosasto

Yläpohjassa on putket paikallaan


Pitkästä aikaa raksapäivitystä. Välissä olikin pari viikkoa että oikein mitään ei tapahtunut. Olen päättänyt lopettaa viikkojen laskemisen jo alkumetreillä. Viikkoja tulee ja menee, mutta se miltä tuolla alkaa näyttämään, on se mittari millä mennään:D Maali häämöttää n puolen vuoden päässä joka tapauksessa.

Tauko teki itsellekin ihan hyvää. Vaikka itse ei fyysisesti tämän kanssa ole jumppaa tehnyt juuri yhtään, niin ajatuspuolella on raksa mielessä koko ajan. Yläpohjan eristeet alkavat olla paikallaan ja läpiviennit tehtynä. Puhallusvillat tulevat huomenna, sen jälkeen taloa voi alkaa lämmittää. Eilen tuolla kävikin melkoinen kuhina, kun viisi miestä teki töitä niin että silmissä vilisi. Yksi lavallinen rakennusjätettä on jo ehditty viedä kaatopaikalle ja lisää tulee koko ajan tasaista tahtia. Olemme välttyneet suuremilta karikoilta tähän saakka. Kaikesta on selvitty, ja tullaan selviämään, meillä on ammattitaitoiset ihmiset tätä tekemässä, luotan siihen että kaikki menee hyvin.

Kävimme tänään valkkaamassa ovenkahvat meidän taloon. Ei päivää ilman päätöstä. Isoja ja pieniä päätöksiä on riittänyt tasaista tahtia viimeiset puoli vuotta. Joulukuukin vaihtui, joulu ei juuri blogissa tule näkymään, mutta onneksi muut jaksavat päivittää jouluaiheisia postauksia.

Mites itse, joko joulu on mielessä?
SHARE:

6 kommenttia

  1. Siellähän on jo talo näkyvissä! Tsemppiä. Hyvä talvi rakentaa, kun ei ole lunta eikä pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sadetta on riittänyt mutta onneksi on katto päänpäällä.

      Poista
  2. Sama homma täällä, vaikka fyysisesti ei joudukaan tekemään töitä kauheasti, henkisesti rassaa sitäkin enemmän! Ei paljon joulumieltäkään löydy, kun raksahommat mielessä. No ensi jouluna kerkeää sitten hössöttämään uudessa talossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi joulu tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. täytyy ottaa ilo irti tästä tulevasta joulusta.

      Poista
  3. Edistystä on tapahtunut, hienoa :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig