perjantai 2. joulukuuta 2016

.OMAsta olohuoneestamme.


Lämpenin ostamaan meille puffin Zoco Homesta viime perjantaina. Piilotin sinne kaikki meidän sohvatyynyt. Niillä ei ole juurikaan mitään virkaa meillä. ne tuppaavat olevan milloin missäkin, yleensä lattialla. Tuolla ne pysyvät hyvässä tallessa. Lisää täytettä se kaipaisi edelleen.


Valoisaan aikaan olen ollut viime aikoina kotona todella harvoin. Lopetin juuri 7 päivän työputken, pääsin kotiin yhden aikaan ja koti on tyhjä. Oli vielä valoisaa, koti näyttää aivan erilaiselta kuin iltapimeällä. Manu oli täällä toivottamassa minua tervetulleeksi kotiin. Meidän kissamme on 3 vuotta vanha Ragdoll, joka on hyvin seurallinen. Muistuttaa vähän pikkuista koiraa, sillä erotuksella että hän ei hauku. Mikä on kiva ominaisuus kissalle. Meidän kissa ei osaa naukuakaan, on aika hiljainen tapaus. Me kyllä ajoittain jutellaan toisillemme. Minä aloitan ja Manu vastaa.

Manu pelailee välillä palloa milloin milläkin. Tässä on menossa putkijahti.


Ajoittain kissa vaanii sohvan alla, ja yrittää sieltä napata meitä jaloista kiinni. Yleensä Manu tekee niin, kun sillä on nälkä. Me olemme saalista mitä jahdata. Tuo meidän sisäkissa oli tosi polleana kun pääsi karkaamaan ulos viime syksynä ja sai pakkasen jähmettämän myyrän kiinni. Se kannettiin näytille tytön huoneen lattialle. Yäk. Meillä muuten meni välikatossa orava toissapäivänä. Juuri kun ehdin sanoa ettei mitään ole ollut, niin samana iltana alkoi kuulua rapina yläpohjasta. No, ei kai yksi orava voi koko välikattoa myllätä ihan pilalle?









Tältä näyttää olohuoneemme pohjoispuoli. Sain verhot ommeltua ja ripustettua. Niistä on vielä alakäänteet ompelematta ja viimeinen silaus ripustuksen kanssa on vielä tekemättä. Tykkään näistä tosi paljon. Vievät vähän kaikua pois tilasta. Ne olisi voinut vielä vuorittaa, ihan sen takia että kaiku poistuisi tilasta. Se on ollut sellainen asia, mihin emme osanneet kiinnittää suunnitteluvaiheessa huomiota.

Sohva on edelleen ostoslistalla. Olemme kallistumassa Ikean Norsborg 4 istuttavaan sohvaan, tuo kissanketaleen takia. Jos sitä ei olisi, niin voisimme panostaa enemmän sohvaan, nyt ei kiitos. Olen monta kertaa sanonut sen täälläkin, etten kestä ajatusta raapaleisesta kalliista uudesta sohvasta. Tuo sohva on ollut meillä ensimmäisestä omasta kodista saakka, eli yli 13 vuotta. Hyvin palvellut, meille vähän turhan lyhyt. Emme mahdu siihen kaikki kerralla istumaan.

Mitä tykkäätte ? Hyvää viikonloppua kaikille.
SHARE:

8 kommenttia

  1. Valitettavasti täytyy poistaa harhaluulot ja kertoa että yksi orava todellakin VOI tuhota koko välikaton eristeet ja jyrsiä isoja reikiä melkein mihin vaan. Kannattaa siis yrittää päästä siitä eroon niin kauan kun niitä viheliäisiä puurottia on vain yksi...
    Tilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Jaahas. Täytyy siis laittaa varmaan kissa välikatolle jahtiin, vai onko sinulla jotain hyviä vinkkejä niiden häätämiseen?

      Poista
  2. Jos tiedätte mistä orava on sisään päässyt, niin aukon voi verkottaa tiheällä (ja tarpeeksi tukevalla) metalliverkolla. Toki ensin pitäisi tietää että orava on varmasti ulkona, muuten se mokoma voi syödä tiensä välikatolta sisään taloon. Kokemuksesta voin kertoa, ettei oravaralli eteisen seiniä pitkin ole mukava kokemus, varsinkin jos täytyy mennä samaan tilaan avaamaan ovi ulos...

    Parasta olisi, jos talon lähellä ei olisi puita/pensaita/lintulautaa, jotka houkuttelee oravia lähemmäs ja antaa reitin taloon. Oravat ei pelkää ihmisiä tai melua, mutta tuo kissa saattaisi olla helpoin ratkaisu - ainakin jos sillä on kova saalistusvietti. Käytännössä lähes kaikki oravankarkotuskeinot (mukaanlukien irti oleva kissa) ovat laittomia, joten neuvoja on paha antaa ettei yllytä lukijoita rikokseen...
    Tilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsotaan nyt mitä älysikö orava jo lähteä lätkimään, vai vieläkö se bilettää välikatolla. Ääniä ei ole kuulunut sen koomin. Hyvää viikonloppua Tilia.

      Poista
  3. Kaunis puffi :-) Vinkkinä et sen voi täyttää paperilla. Sanomalehdet ja muut vaan rutistaa palloiksi ja sisään. Pysyy paljon jämäkämmin kuosissa kun tyynyn kanssa on heti lintassa jos istuu. Samalla voi arkistoida vanhat tärkeät paperit joita ei mielellään yleiseen paperinkeräykseen haluaisi laittaa. Meillä on 2 nahkapuffia egyptistä ja molemmat täytetty paperilla. Ja hei meillä on myös koiramainen kissa rodultaan maine coon ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Paperista en ole kuullutkaan. Hyvä vinkki. Maine coon oli rotu jota harkitsimme myös. Ihanan iso kissa.

      Poista
  4. Oikein kaunis olohuone :)

    Meilläkin valitettavasti huonoja kokemuksia kurreista, yksikin saa paljon pahaa aikaan. Tosin oli minun lapsuuskodissa "lemmikkinä" yksi orava, joka ei koskaan repinyt mitään...kunhan vain pähkinöitä ja keksejä riitti :)

    Mukavaa toista adventtia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oravissa on kaksi puolta. Ne ovat ihania otuksia kun hyppivät ulkona ja pomppivat, mutta sisälle en niitä halua. Voisin ottaa kurren ihan mielelläni lemmikiksi vaikka sisälle, jos se vain viihtyisi meillä sisällä. Kissan kanssa voisi tulla riita. :D Ja mieheni tuskin sille ajatukselle lämpenisi.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig