sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

.Uusia kesämuistoja.


Voi jo puhua että eletään intiaanikesää. Ja hyvä niin, pari viimeistä kesää on ollut kaukana hellekesistä. Lähdin puutarhahommien lomassa käymään Tampereen Rauhaniemessä katsomassa miltä siellä näyttää. Ja näyttihän siellä ihan mukavalta. Ihan kesältä. Ei tarvi lähteä merta edemmäs kalaan, kun mukavat huudit löytyy melkein kotinurkilta.


Harvasta paikasta löytyy enää hyppytornia, kun kaikki kiva aina kielletään, Rauhaniemestä löytyi ihan kunnon lauta. 


Sain ehdottoman kiellon olla julkaisematta lapseni kuvia hyppimästä, joten ihaillaan maisemaa sen edestä sitten.
 

Pläts, sinne meni. Tähän kuvaan herui lupa, kun aikani anelin. :D

Sen enempää ketään mainostamatta, tai tietämättä yhtään mitään noista laudoista muutenkaan, niin oli mukavaa huomata että vuokraustoiminta oli näille laudoille tosi aktiivista. Aina kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi, varsinkaan kun ei edes tiedä onko vaikka suppailu se oma juttu ollenkaan.


Olemme repineet alapihan rinteen viikonlopun aikana rikkaruohoista, levittäneet peräkärryllisen kuorikatetta rinteeseen ja muutenkin siistineet pihaa. Huomenna kivityöt saadaan loppun. Sen jälkeen alkaa taas uudet projektit. Niin mukavaa saada vihdoinkin valmista. Tuntuu että tuo piha on ollut kuin se kuuluisa kirkko, jota on rakennettu vuositolkulla. Ei se vieläkään täysin valmiiksi tule, mutta lähes. Ja se on ihan tosiasia, että omakotitalo ei tule koskaan valmiiksi. Niin se vaan on.

Jatkan pihajuttujen kanssa ensi kerralla. Mukavaa viikkoa kaikille.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se piristää mieltä.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig