keskiviikko 9. marraskuuta 2016

.No ny ne myy sen.

 

 Yksi Hyvinkään asuntomessujen suosituin kohde vuodelta 2013 Maja on nyt myytävänä. En nähnyt taloa koskaan, mutta ihastelin sitä kovasti, koska kaikki lehdet siitä kirjoittivat. Nyt talo etsii uusia asukkaita.




Näissä ulkokuvissa on jotain kovin viehättävää, vai mitä olette mieltä? Harmaantunut puu sopii metsäisen karuun maisemaan ja louhitut kivet tontin reunustoilla antavat talolle sopivan rouhean säväyksen. Piha on tosi onnistunut kokonaisuudessaan, nyt kolmen vuoden jälkeen sen rakentamisesta.

 
Talo on Lammin passiivikivitalo, jossa on Siperianlehtikuusi lankkuverhous. Erityisesti muistan puhutun siitä, että talossa ei ole ollenkaan räystäitä. Kyllä ne siellä on, mutta piilossa lankkujen alla. Talon toisella puolella ei ole läpivientejä lainkaan.
 




Tosi kaunis maisema


Keittiö toimii edelleen, ja musta antaa särmää koko taloon



Mikrosementtiä ja valkoiset seinät, toimii. Mustat katot ovat aika upeat. 




Tässä ideaa meidän vaatehuoneprojektiin, joka odottelee inspiraatiota ja rahoitusta jostain. Tykkään näistä todella paljon.

Saunakin on hyvin kokonaisuuteen sopiva, rouhea, niin kuin koko talo.

Kaikki kuvat Etuovi
SHARE:

maanantai 22. elokuuta 2016

Ikea uusi kuvasto 2017 - Minun löytöni

Ikealta on ilmestynyt uusi inspiroiva kuvasto. Ikean kuvastot ovat vuosi vuodelta parempia. Tänäkin vuonna mukana on uutuuksia, joita on ihan pakko saada. Enempää puuttumatta Keskon Anttila Kodin1 meininkeihin, niin pakko todeta että uudistuminen on avain pärjätä tässä bisneksessä, Ikea sen on osaa. Selasin kuvaston pikana läpi netissä ja nämä jäivät haaviini pikaisella otannalla.


 Täytyy ottaa puheeksi töissä hankinnoista vastaavan esimieheni kanssa, että nuo pikkutuolit helpottaisivat kummasti työergoniaa. Me hoitajat teemme töitä välillä mikä kummallisimmissa asennoissa ja työn helpottamiseksi olisi tehtävissä aika paljonkin, aika pienillä jutuilla. Esimerkiksi kun autamme vanhuksille sukkia jalkaan, meidän työmme helpottuisi kummasti kun olisi tuollainen pikkuinen tuoli jolla istahtaa. Ja nuo eivät monta euroa maksa.

 Työtuoli on tosi kivan näköinen, toivottavasti se on myös hyvä istua. Nuo meriheinäkorit ovat näkyneet blogeissa ja kodeissa jo monta vuotta, mutta nyt niitä saa Ikeastakin pikkurahalla. Kiva.


 Eteiseen yksi vaihtoehto jakotukkikaapin peittämiseksi. Tuo seinällä oleva kaappi. Maiju Saw blogissa on tuota kaappia käytettykin todella kivasti.

 Eteisen kaappi, voisi olla vaikka tämä

Meillä on yksi Turbo eteisen vaatehuoneessa, ja tytön huoneeseen ostettiin juuri tuollainen hylly

Aikusten vaatehuoneen sarjaksi tämä olisi yksi vaihtoehto. Meidän vaatehuoneet on tällä hetkellä sisusteltu jämä Elfoilla ja kaapeilla. Ne kaipaavat ryhdistämistä, mutta kaikki aikanaan. Tässä Elvarli sarjassa näyttäisi olevan kenkäsäilytys ratkaistu, hyvä hyvä.

Ikean kuvastoon 2017 päästä tästä
SHARE:
© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig