lauantai 3. maaliskuuta 2018

.Uutta keittiössä.



Kirjoittelin jokin aika sitten sisustushaaveistani tälle vuodelle. Päätin että hankin keittiöön kaksi Mhy valaisinta. Näitä oli valkoisena tarjolla vähänlaisesti. Selasin verkkokauppojen valikoimia ja tilasin nämä lopulta Ranskalaisesta nettikaupasta nimeltään Scandinavian design.
Alennuksella kuinkas muutenkaan.

Lamppujen asentaminen oli pienoinen episodi, koska lampuissa oli liian matalat kattokupit ja jouduimme hieman haeskelemaan tarvikkeita näihin. Yksi pikku (meidän perheen naispuoleinen vaimoke) myy oli saada hepulin kun lamppuja ei ihan äkkiä saatu kattoon asennettua. Nyt Mhyt ovat katossa ja kaikki meillä niistä tykkäävät. Valo keittiössä tason yläpuolella on hyvä lisä iltaisin. Katossa on tämän lisäksi kolme himmentimellä olevaa spottia. 

Haaveilimme rakennusaikana valoista myös lattiatasoon sokkelin yläreunaan. Niille on sähköt olemassa, mutta emme ole niitä oikeastaan kaivanneet. Kätevimmät olisivat sellaiset valot jotka syttyvät liikkeestä palamaan kun keittiöön menee. Ehkä kissa voisi niitä vähän pelästyäkin, kun menee syömään. 


Jossain vaiheessa hankin keittiöön uudet verhot. Mielessäni on ollut laskoverhot, joko valmiina tai itse tehden. En ole täysin tyytyväinen noihin Ikean laskosverhoihin, mutta ne menettelevät vielä hetken. 

Alkuperäisessä Kannustalon vihervaarasta josta meidän keittiö on muokattu, on kauniit puusälekaihtimet. Olen miettinyt mistä ne ovat oikein peräisin. Täytyy konsultoida Helena Karihtalaa asian puitteissa.  Kannustalon sisustuskonsultaatiossa Helenan kanssa hän kertoi saavansa edelleen todella paljon kyselyitä myös Vihervaarasta ja sen sisustukseen liittyvistä materiaaleista. Enpä sitä yhtään ihmettele. Helenan ihana omakoti on muuten uusimmassa Dekossa 2/18. Lehdessä on myös musta lato, jonka tarina on pysähdyttävä.

Hyvää viikonloppua, me lähdemme kohta Sappeeseen laskettelemaan.
SHARE:

2 kommenttia

  1. Ihanat lamput, olen noita itsekin joskus katsellut vähän sillä silmällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on mielestäni kauniit. Varaudu kuitenkin siihen että niitä voi joutua vähän tuunaamaan.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig