lauantai 23. kesäkuuta 2018

.Pihamme valmistuu - pikkuhiljaa.


Meillä tulee kolmen päivän päästä täyteen kaksi vuotta asumista meidän Kannustalossa. Talo on muuten ollut valmis jo sen kaksi vuotta, mutta pihaa on tehty pikkuhiljaa valmiiksi. Lopputarkastus pidettiin pari viikkoa sitten. Talo on nyt sen mukaan 100% valmis. Hip huraa. Olemme viettäneet tämän kylmän juhannuksen kotona. Olemme käsittelemässä sokkelin  rouhepinnoitteella huomenna. By the way. Terassin väri tulee kokemaan muutoksen, viimeistään ensi vuonna. Ruskea terassi on katastrofi, alueella jolla on paljon tiepölyä ja siitepölyä. Siitä tulee harmaa. Tiedän että värinvaihdos onnistuu. Näistä värinvaihdoista on runsaasti referenssikohteita olemassa. Kiitos siitä kuuluu monille taitaville bloggaajille.


Heinäkuun alussa tähän saadaan kivet. Kivet tulevat olemaan Ruduksen mustaa isoa laattaa. Suunnitelma muuttui monta kertaa matkan varrella. Mutta se ei ole tämän rakennusprojektin vaiheissa mitenkään poikkeus. On ainakin mietitty huolella, eikä vain laiteta jotain. Uskon että tulemme olemaan tyytyväisiä lopputulokseen. Nurmikon reunat tullaan laittamaan Ruduksen nurmikonreunakivillä joka puolelta. Jossain vaiheessa oikeaan etukulmaan tulee pergola ja kesäkeittiöalue. Trampoliini tulee kokemaan katoamisefektin heti kun juniori päättää siitä lopullisesti luopua. Mitä sen tilalle tulee, paha sanoa, mutta vaihtoehtoja on vaikka kuinka monta.


Haaveilin pitkään liuskekivestä tälle alueelle, mutta viime metreillä luovuimme ajatuksesta. Alueesta tulee yhteinänen samalla isolla  laatalla  kivetetty. Ehkä alue tulee sen jälkeen vilkkaampaan käyttöön.Nyt etupihalla ei tule oleskeltua, koska kivenmurikat pihassa ovat niin isoja, ettei kärsi kävellä ilman kenkiä.


Huomenna tähän tulee rouhepinnoite. Ajatus on, että toinen meistä levittää ja toinen tulee perässä ja hiertää pinnoitteen kiinni. Ahkera mieheni on käynyt teräsharjalla koko sokkelin läpi, pessyt sen ja pohjustanut silikonipinnoitteella. Kuulostaa työläältä, mutta äkkiä hän sen lopulta teki. Työläin vaihe on aina se aloittaminen. Kuulostaako kenenkään korvaan tutulta?


Otan kuvia sitten valmiista pinnasta. Kiva saada pinnoite lopulta tähänkin valmiiksi.  Eipä muuten tulisi kuvailtua talon sokkelia, mutta olen vain niin iloinen ajatuksesta, että harmaa saadaan lopulta mustaksi. Hih.


Silikonipohjusteen tarkoitus on, että varsinainen pinnoite pysyy paremmin kiinni betonissa. Halusimme tehdä tämän huolella. Minä olisin oikonut, mutta mieheni ei suostunut oikoteihin. Hyvä niin. Kannustalon laudoitus on pysynyt erittäin hyvänä. Ulkomaalausprojektista voit lukea täältä. Maalasimme talon kahteen kertaan Teknoksen Nordica Eko Matt maalilla, ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miltä maalipinta näyttää kahden vuoden jälkeen. Talon väri on kopioitu edellisen naapurimme talon väristä, ihan luvalla. :D

Nurmikon asennuksesta voit lukea täältä. Se tehtiin viime kesänä. Nurmikko on pysynyt vihreänä lannoittamalla ja säännöllisellä leikkaamisella. Kaikkien nurmikot ovat olleet kovilla tämän kesän alussa kuivuuden takia, mutta tämä siirtonurmi on pysynyt hyvänä. Kuivat kohdat peittyvät pikavauhtia, koska lajikeseos leviää aggressiivisesti.

On ihanaa vihdoin saada pihaa valmiimmaksi. Meillä on isoa soraa pihassa ja emme ole voineet paljain jaloin liikkua pihalla. Heinäkuun alun jälkeen voidaan, ainakin osalla sillä.

Hyvää juhannuksen jatkoa, meillä se jatkuu sokkelinpinnoitusprojektin ja keinun maalaamisen puitteissa. Toimme vihdoin varastosta takaisin meidän pihakeinun, joka kokee värinvaihdoksen ruskeasta valkoiseksi.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Kiitos ”kannustuksesta”! Autotallin sokkeli vieläkin maalaamatta...nyt otan asiaksi tehdä sen pois 👍🏻 Miten jotkut hommat voikin jäädä roikkumaan niin pitkäksi aikaa!

    Mukavaa sunnuntaita 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Me saatiin talo melkein käsiteltyä. Vielä jäi tekemistä.. Jotkut hommat vaan jää. Tsempit.

      Poista
  2. Nordica on Teknoksen maali, ei Tikkurilan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kapppas, niin onkin. Kävin korjaamassa painovirheen oikeaksi.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig