perjantai 17. elokuuta 2018

.Turku - yhdessä päivässä.

Muistaako joku: Varför Paris vi har just Åbo. Niinpä, Turku on lähes Tamperelaisenkin mielestä ihan ok mesta. Ainakin sunnuntaina kesällä pari viikkoa sitten, kun oli lämmintä ja ihmiset hymyileviä ja hyväntuulisia.

Vietin mieheni kanssa oikein mukavan kesäpäivän ensin Ruissalossa piknikillä ja sieltä Turun Aurajoen rantaan kävelemään. Ihan tuntui kuin ulkomailla olisi ollut. Liian harvoin me enää missään ulkomailla asti käydään, joten  Turku tuntui oikein kivalle vaihtelulle arkeen.


Kuvasin parvekkeen josta tuli hauska olo. Mistä noihin muuten mennään sisälle? Noista pikkuikkunoistako? Hih.


Kamera kuvaa mitä mieli halajaa. Löysin aurajoen varresta kivoja kukkasomisteita. Ihan toteuttamiskelpoisia ideoita. Meillä riittää noita lavoja. Juuri kun ollaan yksistä päästy eroon, taas on kymmenen uutta nököttämässä nurkissa. Niin on nytkin. Tällä kerralla ovat niin siistejä, että niistä voisi jotain toteuttaakin. Olen aina ollut sitä mieltä että nuo ovat tarkoitettu kuormaamista varten, mutta niin sitä ihmisen mieli muuttuu.


Turun tuomiokirkon torni, kaunis kirkko. Vielä sisältä koluamatta.


Turn pääkirjasto oli tosi kaunis ja auki myös sunnuntaina. Uusi ja vanha osa yhdistettynä taidokkaasti toisiinsa. Ja kirjastossa oli kiva kahvila ja sisäpiha. Mainittakoon että sieltä sai kortilla lainata pyörän vuorokaudeksi. Huisin hyvä idea.


Vielä muutamat kuvat Ruissalon Saaronniemestä. Villa Kolkka(Kolkanniemi) on kaupungin omistuksessa oleva huvilarakennus. Tänä syksynä pitäisi alkaa tämänkin villan restaurointityöt opiskelijatyönä. Laudoitus oli ulkoapäin harmittavan huonokuntoinen. Paikka on upea ja rakennus säilyttämisen arvoinen, mutta. Jaksan aina ihmetellä ja harmitella miksi näitten kauniiden talojen annetaan rapistua käsiin. Miksi?


Toivon kovasti että restaurointi oikeasti alkaa ja paikka saadaan alkuperäiseen kuntoon. Kaikkeen ei riitä rahaa. Tiedän. Saan silti olla tästä harmissani enkä varmaan ole ainoa.


Kauniit ikkunat, joissa on oviluukut. Olisin niin kovin halunnut kurkata tuonne sisään, mutta ehkä vielä jonain päivänä. Sitten kun tämä on uudessa loistossaan ja vanhaakin parempi. Eikö niin?

Huhuu onko siellä ketään, kaipaan kommentteja. Avaa sanainen arkkusi.

All pics by me // Kaikki kuvat omia
SHARE:

2 kommenttia

  1. Turku on ihana paikka. Meillä on tapana käydä siellä minilomalla aina silloin tällöin:kävellä Aurajoen rantaa, syödä lounas Tiirikkalassa ja kakkuja Gagguissa. Tosiaan tuntuu ihan Pariisilta tai vielä paremmalta, koska ei näy sotilaita ja konekivääreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallista oli Turkkusessa. Tori oli avattu auki, mikä on varmaan ihan hyvä asia kun muistelee viime kevättä. Ja kuka vanhoja muistaa? Koskaan ei voi tietää missä joku saa päähänsä olla täysi idiootti muita ihmisiä kohtaan. Se voi tapahtua vaikka missä. Suomi on lintukoto ja pysyköön sellaisena. Kiitos kun kommentoit.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig