sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

.Raksaturinoita.

 Enää kaksi kuukautta siihen että meidän talo pitäisi olla luovutuskunnossa, ihan hurjaa. Pahoittelut surkeista kuvista. En ole ottanut kameraa raksalle mukaan ja kuvat ovat kännykällä räpsittyjä. Takka on nyt vihdoinkin valmis. Se on Linnatulen Isojuhana ja tykkään siitä kyllä kovasti. Kuvassa hormi on vielä paketissa ja muutenkin koko takka olisi hyvä vetää vielä suojamuoveihin, ettei se likaannu.
Valmis takka.
Muurattu takka vailla pinnoitetta
Vielä tyhjä seinä tässä
Kylppärin laattaa. Perusvalkoisella mennään.
 Ensi viikolla jatkuu laatoitustyöt. Autokatosvarasto valmistuu myös koko ajan. Ensi viikon loppuun mennessä se pitäisi olla aikalailla valmis. Siivosimme tuota pihaa lauantaina kun oli niin hyvä keli. Jossain vaiheessa alkaa tekniseen tilaan ilmestymään laitetta vieri viereen. Keittiökalusteet tulevat vasta toukokuun puolivälissä ja samalla viikolla laitetaan lattiat ja sen jälkeen listat ja ovet. Toukokuu tulee olemaan melko kiireinen kuukausi. 

Tästä linkki videonpätkään minkä tein.

Punaisen maton paika

Pääsemme tekemään yhteistyötä maalauksen merkeissä Teknoksen kanssa. Saamme maalata talomme Nordica Eko maalilla, mikä on täyshimmeä maali. Vielä pitäisi päättää talon pääväri. Jos tiedät millä koodi on alimmaisen talon väri, niin otan vinkin kiitollisena vastaan. Kirjoittelen yhteistyöstä sitten kun pääsemme hommiin.
Meidän raksapiha. Kyllä se siitä tyhjenee. Viimeistään kun muutetaan sisään.



Jos tiedät tämän teritalon värikoodin niin kerro se minulle.





SHARE:

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

.Raksakuulumisia - Meidän projektin heikoin lenkki.

Pitkästä aikaa päivitystä meidän rakennusprojektista. Tuntuu että asioita tapahtuu nyt niin vauhdilla, ettei oikein perässä meinaa pysyä. Autokatos nostettiin harjaan jo pari viikkoa sitten ja siinä tuo nyt nököttää odottamassa runkokatselusta. Sen jälkeen töitä voi taas jatkaa. Otimme katoksen pitkästä tavarasta ja sen meille tekee pari timpuria. Edullisin paketti saatiin näin kasaan.
Kannustalon rakennesuunnittelija piirsi katoksen meille ja vastaava mestarimme piirsi rakennuspiirustukset.



 Kattoturvatuotteet tulivat Vesivekiltä ja näyttävät kyllä hyvältä. Hieman ottaa pattiin, että talo tuli niin myöhään syksyllä ettei maalauksia ehditty tehdä. Nyt on aikamoinen homma suojata nuo kaikki rännit maalausvaiheessa, mutta no can do. Oltaishan me voitu ottaa pelkät tikkaat katolle, että takkamuurari pääsee tekemään savupiippua, mutta ei oikein oltu kartalla ajoissa ja siinä ne nyt on. Eletään sen kanssa.

 Tätä rimoitusta olen tässä miettinyt kohta kuukauden. Alkuperäiseen Harmaja rimoitukseen kuuluu että se tehdään ylös saakka. Tämä nyt kuitenkin loppuu juurikin sopivasti tuohon rännin kulmakohtaan, jotenkin silmä on tottunut tähänkin versioon. Ja se taitaa jäädä näin, jos en nyt kuitenkin muuta mieltäni, taas kerran.

Takka on muurattu ja se on Linnatulen Iso Johannes. Takka on edelleen kesken, pinnoite tulee olemaan Serpo pinnoitetta, piippu rosterin värinen pyöreä, luukut mustat. Ensi viikolla pitäis olla valmista.

 Piiput paketissa
 Keittiöstä. Tumman harmaa seinä saa vielä yhden kerroksen maalia pintaansa, valoa vasten näkyy pystyraitoja.

 Katolle tulevaa materiaalia.

Olohuoneesta

 Auroorapaneelit katossa. Nämä on tosi jees. Maalarin valkoisen värin kanssa nämä passaa hyvin yhteen. Ainakaan omaa silmään väriero ei ole kovin iso.


 Meidän kylppäriosasto. Ammeen paikka olis tossa.
 Ja sauna tossa.

Ja se heikoin lenkki meidän raksalla on: 
Minä

Tuntuu että koko projekti välillä kaatuu omaa päättämättömyyteeni. Jo päätetyt asiat eivät olekaan hyviä, vetkutan ja mietin. Rasittavaa. Toki on ollut hyväkin asia että pintamateriaaleja on saanut rauhassa pohtia kohta puoli vuotta, mutta kun vieläkin haluaisin  muuttaa jo tilatun keittiönkin vielä toiseksi. Haloo... 

Talon meille valmiiksi rakentaa SKR rakentajat, heidän aliurakoitsijansa ovat kaikki tehneet hyvää jälkeä ja olemme olleet laatuun tyytyväisiä. Itse emme olisi omilla suhteillamme löytäneet näin hyviä tekijöitä ilman suosituksia. On ollut helpottavaa kun omien töiden ja arjen pyörittämisen lisäksi ei ole tarvinnut stressata tuleeko työmiehet paikalle vai eikö ja ovatko he siellä kaikki samaan aikaan jne. Toki tässäkin työmuodossa on puolensa, joiden takia oma rakennuttaminen olisi ollut vaihtoehtona parempi. Kuitenkin pääosin tämä on sopinut meille hyvin.

Olisi niin paljon helpompaa olla mies. Ehkä joku tunnistaa itsensä tästä kuvauksesta? Otan mielelläni vertaistukea vastaan kommenttiosiossa.

SHARE:

torstai 21. toukokuuta 2015

Autokatos pohdintaa



Teritalot 




Näppärä moderni Classic AT14

Haemme autokatosta 2 autolle ja perälle varastotilaa. Mietimme pitäisikö autokatoksen harjan olla murrettu vai perinteinen harja. Haluaisimme katoksessa olevan järkevä tila pyörille, jotka tällä hetkellä pyörivät katoksen perällä ja tämä ratkaisu ei tällä hetkellä ole kovin toimiva.

Katoksessa saisi jatku sama rimoitus toisella sivulla kuin talossakin, saataisiin yhteinäisen näköinen kokonaisuus aikaan.

Tässä pari vaihtoehtoja josta voisi lähteä tätä asiaa muokkailemaan.

SHARE:
© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig